Uusia vastuita ja matka Sao Pauloon
Maaliskuu alkoi vauhdikkaasti. Tero alkoi vastata kaikista englanninkielisistä vierailijoista pitkäaikaisten vapaaehtoisten lisäksi. Tämä tarkoittaa lukuisiin sähköposteihin vastaamista, Skype-puheluita mahdollisten tulijoiden kanssa, vierailuohjelmien järjestelyä, aikataulujen suunnittelua ja osallistumista monenlaisiin aktiviteetteihin yhdessä vierailijoiden kanssa.
Sikri puolestaan vietti paljon aikaa Vila Betaniassa eli meidän uudessa entistä ehommassa turvatalossa, jossa on tilat 6:lle vauvalle ja 14:lle tytölle. Sikri toimi sylinä kolmelle sinne sijoitetulle vauvalle. Pienin heistä oli tullessaan vain seitsemän (7) päivän ikäinen. Sikri organisoi myös täitalkoot taloon tulleille 14:lle tytölle. Siinä vasta olikin hommaa, kun ensin pestiin hiukset ja sitten laitettiin lääkeöljyä. Lopuksi täikammalla kammattiin kiharaiset hiukset puhtaaksi. Pienimpien tyttöjen kanssa piti kyllä käyttää kaikki luovuus, että he jaksoivat istua tarpeeksi pitkään paikallaan kampaamisen ajan. Tyttöjen päissä oli aivan valtavasti täitä, mikä on kovin surullista, sillä he kaikki tulivat toisista turvakodeista Vila Betaniaan. Tämä on valitettavasti surullinen osoitus siitä, miten vähän monissa turvakodeissa lapsista oikeasti välitetään!
Jatkoimme lisäksi uusien lahjoitusten avulla hammasprojektia, ja saimme muutaman uuden naisen hampaat hoidettua. On jotenkin liikuttavaa huomata, kuinka he eivät ollenkaan ole tottuneet siihen, että jotkut oikeasti välittävät ja haluavat auttaa heitä. Useimmiten nämä ihmiset ovat tottuneita turhiin lupauksiin. On ollut suuri ilo voida olla avuksi. Vaikka täällä periaatteessa onkin julkinen hammashoito, ison osan ajasta hammaslääkärit eivät ole töissä, heitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tai he eivät tee mitään kattavampia tai kokonaisvaltaisia juttuja. Lähinnä he vetävät oireilevat hampaat pois myös ihan nuorilta ihmisiltä.
Kuukauden lopun vietimme Sao Paulossa ison kristillisen järjestön järjestämässä tapahtumassa, mikä olikin aivan mahtavaa aikaa! Matkalla oli mukana noin 50 ihmistä ympäri maailmaa ja saimme uusia mahtavia ystäviä sekä heistä että paikallisista ihmisistä, jotka toimivat tulkkeina.
Jäimme Sao Pauloon vielä toiseksi viikoksi, ja tarkoituksenamme oli tavata ystäväämme Wellingtonia joka oli aiemmin vapaaehtoistyöntekijänä samassa organisaatiossa meidän kanssamme. Ehdimme tavata Wellingtonin heti ensimmäisenä iltana, mutta sen jälkeen hän oli pari päivää kuumeessa. Hänen sairastaessaan vietimme paljon aikaa uusien ystäviemme kanssa. Kiertelimme lisäksi ympäri Sao Pauloa uusien ystäviemme kanssa ja näimme hyvin kaupungin eri puolia.
Osa tapahtumaan osallistuneista ihmisistä oli tuonut mukanaan useita muovikassillisia hyviä vauvojen vaatteita. He olivat ajatelleet lahjoittavansa vaatteet lapsityöhön Sao Paulossa, mutta kuultuaan meidän työstä Recifessä, he päättivät lahjoittaa vaatteet meille. Oli todella hienoa kun saimme Vila Betanian vauvoille runsaasti vaatetäydennystä. Erityisen hienoa on, että saimme vaatteita myös poikavauvoille. Alun perin Vila Betaniaan oli tarkoitus ottaa vain tyttövauvoja, mutta paikallinen lastenoikeuden tuomari pyysi meitä ottamaan taloon myös poikavauvoja. Tällä paikkakunnalla kun ei ole yhtään hyvää turvakotia vauvoille. Yksi kolmesta turvakodissa olevista vauvoista on poika, ja talon työntekijöille tuli kova kiire hankkia myös poikien vaatteita. Vaatteita tuli niin ylitsevuotavasti, että pystymme lahjoittamaan niitä Julialle. Hän asui aiemmassa turvakodissamme, ja hän on nyt viimeisillään raskaana. Hänellä ei ole varoja hankkia tarvittavia vaatteita tulevalle poikavauvalleen.
Täällä on hyvä olla. Saamme olla juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olemme kiitollisia kaikille, jotka ovat osallistuneet jollain tavalla matkamme tukemiseen taloudellisesti. Näillä näkymin olemme tulossa takaisin Suomeen heinäkuun alussa. Ainakaan toistaiseksi ajatuksena ei ole tulla takaisin Brasiliaan…
