Tavaroiden purkamista kotona Suomessa
Puolitoista vuotta kului yllättävän nopeasti, ja nyt kirjoitamme tätä Suomesta. Loppuvuodesta kirjoitamme vielä yhden kirjeen kun aikaa on ehtinyt kulua hieman enemmän ja pystymme katsomaan Brasiliassa vietettyä aikaa hieman eri perspektiivistä.
Brasiliassa vietetyt puolitoista vuotta olivat ehdottomasti elämämme parasta aikaa. Olemme erityisesti iloisia mahdollisuudesta tehdä töitä ihmiskaupan uhrien ja muidenkin ihmisten kanssa. Olemme kiitollisia sinulle, joka omalta osaltasi teit tämän mahdolliseksi tukemalla meitä taloudellisesti.
Aloitimme tavaroiden purkamisen ja kodin laittamisen kuntoon heti saavuttuamme Suomeen heinäkuun alussa. Meidän kodissa vallitsee edelleen kaaos, ja työhuone on täynnä tyhjiä pahvilaatikoita. Varastossa on edelleen hyvin paljon kaikenlaista tavaraa, ja autotallia ei pysty ainakaan toistaiseksi käyttämään muuhun kuin tavaroiden säilytykseen. Meidän ajatuksena on miettiä tarkkaan mitä tavaroita tuomme takaisin kotiimme. Tulimme Brasiliassa toimeen hyvin vähällä, eikä meidän ajatuksena ole täyttää kotiamme kaikella mitä omistamme. Nyt ollaan jo elokuun alussa, ja Sikri palasi eilen aamulla takaisin töihin Jorvin sairaalaan. Teron työkuviot ovat edelleen auki, eikä työpaikasta ole vielä tietoa. Uusi työ löytyy varmasti. Nyt pitää olla kärsivällinen ja odottaa rauhassa. Tero on jo lähettänyt useita hakemuksia, ja yksi haastattelu on sovittu elokuulle. Brasiliassa oppi joka päivä olemaan kärsivällinen, joten siitä on hyvä jatkaa myös täällä Suomessa.
Kesäkuu Teksasin tiimin kanssa
Ennen paluutamme takaisin Suomeen, elämämme jatkui normaaliin tapaan Brasiliassa. Kesäkuun alussa palasimme Sao Paulosta takaisin Recifeen. Teron pääasiallinen työ oli huolehtia monista vierailijoista. Meidän rakkaat ystävämme Royce ja Jennifer tulivat Teksasista (Lubbock) uuden tiimin kanssa. Hehän vierailivat Recifessä viime vuonna, jolloin tutustuimme heihin. Tälläkin kertaa heillä oli mukanaan upea tiimi. Vietimme toiseksi viimeisen Brasilian viikkomme heidän kanssaan esittelemällä heille kaikkia työmuotojamme, ja kävimme tiimin kanssa vierailemassa Olindassa. Meillä oli aivan mahtava viikko koko tiimin kanssa.
Töitä prostituutiossa työskentelevien kanssa
Sikri vietti erityisen paljon aikaa Betaniassa tyttöjen kanssa. Lisäksi hän pyrki tapaamaan ja viettämään aikaa erityisen läheisiksi ja tärkeiksi tulleiden slummeissa asuvien tyttöjen ja naisten kanssa.
Kesäkuun alussa Nic ja Rachael perheineen lähtivät viettämään sapattivapaata, joten emme järjestäneet Isän rakkaus juhlaillallista kesäkuussa ennen lähtöämme. Kävimme erityisesti paljon kaduilla. Prostituutiossa työskentelevien ihmisten kanssa tehtävä työ vaikeutui kun joku oli laittanut sosiaaliseen mediaan kuvan, missä yksi henkilöistä, joka oli työssä kadulla, oli tunnistettavissa. Jotkut naisista loukkaantuivat syvästi tästä ja kieltäytyivät puhumasta meille vähään aikaan, ja tämän episodin seurauksena emme käyneet kadulla pariin viikkoon lainkaan. Kun prostituutiossa työskentelevät ihmiset alkoivat kysellä meidän perään, teimme päätöksen työn jatkamisesta entisellä tavalla. Sikrillä oli onneksi myös hyvä henkilökohtainen kontakti henkilöön, joka oli aiemmin kieltäytynyt puhumasta meille. Kun pyysimme tältä henkilöltä anteeksi ja osoitimme vilpittömästi rakkautta tätä henkilöä kohtaan, hän alkoi lämmetä meidän kohtaamiselle. Hän alkoi avautua meille uudelleen ja pääsimme tekemään työtä entiseen tapaan kadulla.
Sikri aikoo jatkaa yhteydenpitoa Whatsappin avulla monien kadulla työtä tekevien naisten kanssa. Sikri onnistui myös tutustuttamaan jotkut kadulla työskentelevät naiset Recifeen jäävien tiiminjäsentemme kanssa, joten kontakti pysyy myös meidän palattua takaisin Suomeen.
Maanantain iltakokous
Viimeisenä maanantaina iltakokouksessamme oli kovin koskettavaa, kun rakkaaksi käyneet slummeissa asuvat tytöt halusivat tanssia ja laulaa meille. Kyyneleet valuivat meidän ja heidän poskia pitkin. Oli vaikeaa jättää heidät Recifeen meidän palattua takaisin Suomeen, mutta olemme kiitollisia sosiaalisesta mediasta ja nykyteknologiasta, jotka mahdollistavat yhteydenpidon Brasiliaan.
Ajatuksia Suomeen paluun jälkeen
Tunnelmia on tässä vaiheessa vielä kovin vaikeaa purkaa konkreettisiksi ajatuksiksi. Vaikka opimmekin paljon uusia asioita, uskomme, että vasta vähän ajan päästä ajatuksemme ovat riittävän selkeitä voidaksemme tekemään jonkinlaisen yhteenvedon Brasiliassa vietetystä ajasta. Olemme ehtineet tavata monia ystäviämme, kävimme Suomeen paluun jälkeen sunnuntaina ensimmäistä kertaa omassa seurakunnassamme, ja olemme alkaneet sopeutua elämään täällä Suomessa. Olemme jo tottuneet uuteen ilmastoon, vaikka kaipaammekin Recifen yli 30 asteen lämpötiloja.
Suomessa on hyvä olla. On hienoa saada viettää paljon aikaa perheiden, sukulaisten ja ystävien kanssa. Olemme käyneet mökillä grillaamassa, saunomassa ja uimassa. Mikään ei voita suomalaista saunaa ja vilvoittaa uintia järvessä. Ilma on raikas ja illalla pitää jo laittaa enemmän vaatetta päälle. Sikri on innoissaan päästyään takaisin töihin. Olemme alkaneet käydä taas kuntosalilla, ja on ollut hienoa päästä golfaamaan pitkän tauon jälkeen.
Elämä on hyvin erilaista Suomessa. Täällä ihmisten murheet ja huolet ovat hyvin erilaisia kuin Brasiliassa. Täälläkin moni ihminen kamppailee päivittäin monien asioiden kanssa, mutta harva joutuu kuitenkaan käymään varsinaista eloonjäämiskamppailua. Rikollisuus, huumeet, prostituutio ja kadulla asuvien ihmisten tarpeet näkyvät täällä hyvin eri tavalla kuin Brasiliassa. Toki ne ovat kaikki olemassa, mutta ne eivät tule läheskään samalla tavalla esille kuin Brasiliassa. Suurin osa ystävistämme ja sukulaisistamme on varmasti sitä mieltä, että olemme jollain tavalla hulluja kun kaipaamme elämää Brasiliassa. Meille on annettu niin paljon. Olemme monella tavalla etuoikeutettuja vaikkei meidän elämä olekaan täydellistä. Silti meillä on niin paljon enemmän annettavaa kuin monilla muilla. Nyt olemme Suomessa, ja ehkä jonain päivänä lähdemme takaisin Brasiliaan…
Vajaan kuukauden kuluttua aloitamme matkan takaisin Suomeen. Olemme olleet Brasiliassa lähes puolitoista vuotta. Olemme saaneet tehdä kaikkea mitä tulimme tekemään tänne. Olemme saaneet tehdä paljon muutakin. Meille on avautunut uusia ovia, ja odotamme innokkaana mitä kaikkea saamme tehdä jatkossa. On hienoa kun tapaamme taas kaikki meille rakkaat ihmiset Suomessa. Toisaalta haikeus täyttää meidän sydämet, kun tiedämme, että iso osa sydäntä jää tänne. Täältä pois lähteminen ei ole helppoa, koska meidän on ollut hyvä olla täällä. Onhan meillä toki ollut välillä haasteitakin, mutta niistä on aina selvitty jollain tavalla. Meidän sydämissä on paljon rakkautta Brasiliaa kohtaan.
Toukokuun alku oli kiireistä aikaa vierailijaprosessin kanssa. Moni ihminen haluaa tulla käymään täällä. Tänne on tulossa paljon ihmisiä ympäri maailman. Sikriä työllistivät ihmisten tapaamiset ja Betaniassa auttaminen. Sikri on käynyt todellista taistelua tyttöjen täiongelmaa vastaan. Kaiken kiireen keskellä ehdimme pitää myös yhden vapaapäivän. Vuokrasimme auton ja ajoimme pieneen Porto de Galinhas –nimiseen rantakaupunkiin. Se sijaitsee vajaan tunnin ajomatkan päässä Recifestä etelään. Vietimme mukavan päivän rannalla Hennan ja Adriennen kanssa. Yritimme tehdä reissun jo viikkoa aikaisemmin. Koska Brasiliassa moni asia muuttuu vielä ”kalkkiviivoilla”, emme saaneetkaan vuokra-autoa. Edellinen vuokralainen ei palauttanut autoa ajoissa, joten päädyimme Rio Mar –ostoskeskukseen syömään lounasta ja keilaamaan. Päivä oli sateinen, joten meitä ei juurikaan harmittanut vaikka emme päässeetkään rannalle.
Puolivälissä toukokuuta lähdimme Sao Pauloon tapaamaan ystäviämme. Saimme kokea todellista brasilialaista vieraanvaraisuutta, mikä on ollut todella ihanaa. Olemme saaneet tutustua ihaniin uusiin ihmisiin. Olemme saaneet jakaa ja ottaa vastaan rakkautta. Miten onkaan niin paljon helpompaa jakaa kuin olla vastaanottamassa. Miten voisimme oppia rakastamaan ihmisiä ympärillämme jos emme ensin opi rakastamaan itseämme. Erityisesti Sao Paulon matkalla olemme oppineet tästä paljon lisää. Olemme olleet ihmeissämme ihmisten vieraanvaraisuudesta. Meillä oli upea Sao Paulon matka. Jäämme kaipaamaan monia uusia ystäviä.
Ennen kuin tulimme Sao Pauloon pääsimme todelliselle unelmareissulle Manaukseen. Pääsimme katsomaan Amazonin alueen ihmeellisyyttä ja teimme kaksi päivämatkaa. Ensimmäisenä päivänä ajoimme moottoriveneellä pitkin Rio Negroa. Kävimme katsomassa paikkaa jossa Rio Negro ja Rio Solimoes kohtaavat. Lähes kuuden kilometrin matkan joet kulkevat vierekkäin, ja vasta sen jälkeen ne sekoittuvat toisiinsa muodostaen Rio Amazonin. Pääsimme myös pitämään sylissä laiskiaista ja pääsimme uimaan jokidelfiinien kanssa. Toisena päivänä pääsimme kävelemään sademetsään, katsomaan upeita luolia ja vesiputouksia, ja pääsimme uimaan keskellä viidakkoa. Meillä oli upea miniloma Amazonasin alueella.
Meidän mielessä on ollut paljon ajatuksia rohkaisemisen merkityksestä. Lanseerasimme Shoresilla haasteen, että jokainen rohkaisee Whatsappilla jotain toista tiimin jäsentä joka päivä (vähintään yhtä). Erityisesti johtajamme tarvitsevat rohkaisua. On niin helppoa ajatella, etteivät he kaipaa rohkaisua, tai heitä on muuten vaan vaikeaa lähestyä kun heidän tehtävänään on johtaa seurakuntaa tai muuta organisaatiota. Olemme kuitenkin kuulleet hyvin usein johtajilta itseltään, ja olemme kokeneet saman myös itse, ettei juuri kukaan rohkaise johtajia. Haastammekin nyt jokaisen tätä lukevan lähettämään jollekin omalle johtajalleen tai johtajana pitämälleen henkilölle rohkaisevia viestejä joka päivä ainakin viikon ajan.
Shores of Gracen työ kasvaa erityisesti Vila Betanian kautta koko ajan. Saimme toukokuussa taas uuden vauvan Vila Betaniaan. Lisääntyvä määrä lapsia lisää myös kustannuksia huimasti. Koska Brasilian valtio ei edelleenkään rahoita työtämme millään tavalla, työ on kokonaan lahjoitusten varassa. Jos haluat osallistua Betanian kallisarvoiseen työhön, ole meihin yhteydessä. Kerromme vaihtoehtoisista mahdollisuuksista tukea Shoresin Vila Betaniaan sekä muihinkin työmuotoihin kohdistuvaa työtä.
Ennen Brasiliaan lähtöä Tero joutui irtisanoutumaan työstään, joten nyt hän yrittää löytää jotain työtä. Jos sinulla on asiaan liittyen ajatuksia, olethan meihin yhteydessä!
Palasimme Sao Paulosta takaisin Recifeen eilen illalla. Olemme täällä neljä viikkoa, ja 3.7 lähdemme keskellä yötä takaisin kohti Suomea. Lennämme Lissabonin kautta Helsinkiin, jonne meidän pitäisi laskeutua 5.7 aikaisin aamulla vähän ennen viittä. Käytämme heinäkuun kodin laittamiseen ja lepäämiseen. Heti elokuun alussa Sikri palaa takaisin töihin. Uusi vaihe alkaa meidän elämässä…
Maaliskuu alkoi vauhdikkaasti. Tero alkoi vastata kaikista englanninkielisistä vierailijoista pitkäaikaisten vapaaehtoisten lisäksi. Tämä tarkoittaa lukuisiin sähköposteihin vastaamista, Skype-puheluita mahdollisten tulijoiden kanssa, vierailuohjelmien järjestelyä, aikataulujen suunnittelua ja osallistumista monenlaisiin aktiviteetteihin yhdessä vierailijoiden kanssa.
Sikri puolestaan vietti paljon aikaa Vila Betaniassa eli meidän uudessa entistä ehommassa turvatalossa, jossa on tilat 6:lle vauvalle ja 14:lle tytölle. Sikri toimi sylinä kolmelle sinne sijoitetulle vauvalle. Pienin heistä oli tullessaan vain seitsemän (7) päivän ikäinen. Sikri organisoi myös täitalkoot taloon tulleille 14:lle tytölle. Siinä vasta olikin hommaa, kun ensin pestiin hiukset ja sitten laitettiin lääkeöljyä. Lopuksi täikammalla kammattiin kiharaiset hiukset puhtaaksi. Pienimpien tyttöjen kanssa piti kyllä käyttää kaikki luovuus, että he jaksoivat istua tarpeeksi pitkään paikallaan kampaamisen ajan. Tyttöjen päissä oli aivan valtavasti täitä, mikä on kovin surullista, sillä he kaikki tulivat toisista turvakodeista Vila Betaniaan. Tämä on valitettavasti surullinen osoitus siitä, miten vähän monissa turvakodeissa lapsista oikeasti välitetään!
Jatkoimme lisäksi uusien lahjoitusten avulla hammasprojektia, ja saimme muutaman uuden naisen hampaat hoidettua. On jotenkin liikuttavaa huomata, kuinka he eivät ollenkaan ole tottuneet siihen, että jotkut oikeasti välittävät ja haluavat auttaa heitä. Useimmiten nämä ihmiset ovat tottuneita turhiin lupauksiin. On ollut suuri ilo voida olla avuksi. Vaikka täällä periaatteessa onkin julkinen hammashoito, ison osan ajasta hammaslääkärit eivät ole töissä, heitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tai he eivät tee mitään kattavampia tai kokonaisvaltaisia juttuja. Lähinnä he vetävät oireilevat hampaat pois myös ihan nuorilta ihmisiltä.
Kuukauden lopun vietimme Sao Paulossa ison kristillisen järjestön järjestämässä tapahtumassa, mikä olikin aivan mahtavaa aikaa! Matkalla oli mukana noin 50 ihmistä ympäri maailmaa ja saimme uusia mahtavia ystäviä sekä heistä että paikallisista ihmisistä, jotka toimivat tulkkeina.
Jäimme Sao Pauloon vielä toiseksi viikoksi, ja tarkoituksenamme oli tavata ystäväämme Wellingtonia joka oli aiemmin vapaaehtoistyöntekijänä samassa organisaatiossa meidän kanssamme. Ehdimme tavata Wellingtonin heti ensimmäisenä iltana, mutta sen jälkeen hän oli pari päivää kuumeessa. Hänen sairastaessaan vietimme paljon aikaa uusien ystäviemme kanssa. Kiertelimme lisäksi ympäri Sao Pauloa uusien ystäviemme kanssa ja näimme hyvin kaupungin eri puolia.
Osa tapahtumaan osallistuneista ihmisistä oli tuonut mukanaan useita muovikassillisia hyviä vauvojen vaatteita. He olivat ajatelleet lahjoittavansa vaatteet lapsityöhön Sao Paulossa, mutta kuultuaan meidän työstä Recifessä, he päättivät lahjoittaa vaatteet meille. Oli todella hienoa kun saimme Vila Betanian vauvoille runsaasti vaatetäydennystä. Erityisen hienoa on, että saimme vaatteita myös poikavauvoille. Alun perin Vila Betaniaan oli tarkoitus ottaa vain tyttövauvoja, mutta paikallinen lastenoikeuden tuomari pyysi meitä ottamaan taloon myös poikavauvoja. Tällä paikkakunnalla kun ei ole yhtään hyvää turvakotia vauvoille. Yksi kolmesta turvakodissa olevista vauvoista on poika, ja talon työntekijöille tuli kova kiire hankkia myös poikien vaatteita. Vaatteita tuli niin ylitsevuotavasti, että pystymme lahjoittamaan niitä Julialle. Hän asui aiemmassa turvakodissamme, ja hän on nyt viimeisillään raskaana. Hänellä ei ole varoja hankkia tarvittavia vaatteita tulevalle poikavauvalleen.
Täällä on hyvä olla. Saamme olla juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Olemme kiitollisia kaikille, jotka ovat osallistuneet jollain tavalla matkamme tukemiseen taloudellisesti. Näillä näkymin olemme tulossa takaisin Suomeen heinäkuun alussa. Ainakaan toistaiseksi ajatuksena ei ole tulla takaisin Brasiliaan…
Vuosi vaihtui mukavasti Suomessa hyvien ystävien seurassa, ja palasimme tänne Recifeen 7.1. Ehdimme juuri vähän levähtää ennen kuin Furnace-koulu alkoi basella. Yli 20 innokasta opiskelijaa saapui tänne eri puolilta Brasiliaa, ja koulu jatkui tammikuun loppuun asti.
Koulun ajaksi lisäsimme erilaisten aktiviteettien määrää ja niinpä olimme kaduilla lähes joka ilta. Lisäksi meillä oli Isän rakkaus juhlaillalliset 27.1, joten olemme olleet hyvin kiireisiä koko tammikuun.
Oli lisäksi ihanaa nähdä myös oman tiimimme aktivoituvan koulun aikana. Erityisesti pari ihmistä, jotka ovat olleet tosi kiinni tekemässä muita hommia, löysivät uuden innon olla mukana kadulla kanssamme.
Työssämme on tapahtunut joitain muutoksia vuoden aluksi. Osa ystävämme Rosangelan kanssa samassa slummissa asuneista ihmisistä sai vihdoin oman asuntonsa kun Brasilian valtio aloitti uuden ohjelman kahdeksan vuotta sitten. Sen tähtäimenä on tarjota slummeissa asuville pysyvä kerrostaloasunto, ja osa heistä sai sen nyt. Tunteet ovat olleet kovin ristiriitaiset, sillä samasta slummista tulleet perheet on sekoitettu isolle kerrostaloalueelle ja vanhat tutut naapurit ovat kaukana toisistaan. Lisäksi yksi Rosangelan tyttäristä ei saanut asuntoa lainkaan. Kun projekti alkoi, hän oli liian nuori hakemaan asuntoa. Nyt hän asuu kilometrien päässä koko muusta suvustaan, ja tämä on ymmärrettävästi hänelle kova paikka.
Yhteisöllisyys, johon näiden ihmisten asuminen usein perustuu, on käytännössä tuhottu. Koetamme auttaa näitä meille tärkeitä ihmisiä arjessa, ja tätä työmuotoa johtava Luke on aloittamassa kiertäviä kotikäyntejä useiden perheiden luona, jotta voisimme paremmin palvella heitä.
Koulun ajaksi palkkasimme keittiöön avuksi yhden naisen, joka aikaisemmin työskenteli prostituutiossa. Muistamme hänet aivan ensimmäiseltä kerralta kun kävimme Recifen kaduilla. Hän oli jo aikaisemmin jättänyt prostituution, mutta kuten monet näistä naisista, hän kantaa kovaa taakkaa menneisyydestään. Hänen perheensä ei ole osannut tukea häntä, ja kun koulu oli loppumassa, Nic päätti palkata hänet pian aukeavaan tyttöjen uuteen ja ehompaan turvakotiin. Ystävämme oli tästä hyvin onnellinen.
Tiimimme jäsenet Henna ja Kate ovat aloittamassa Larissan suotuisalla avustuksella uutta projektia, jonka tarkoitus on antaa työssämme mukana oleville naisille avaimet ”normaaliin” arkeen. Olemme tästä tosi innoissamme, sillä olemme nähneet, miten vaikeaa epämääräisen elämän jälkeen on lähteä edes normaaliin päivärytmiin. Sitoutuminen ajoissa töihin tulemiseen ja muuhun vastuullisuuteen ei ole helppoa.
Yksi suuri ilon aiheemme on aikaisemmin kanssamme työskennellyt nainen. Monien ikävien väärinkäytösten seurauksena hän joutui lähtemään pois palveluksestamme, ja myöhemmin näimme hänet parina kertana kadullakin työskentelemässä prostituutiossa. Sydäntämme väänsi, kun tajusimme miten väärässä paikassa hän oli. Viikko takaperin Sikri kävi Danin (toisen tiimiläisemme) kanssa tämän henkilön kanssa kahvilla ja iloitsimme kovasti siitä. Hän on ottanut vastuun teoistaan, ja vaikeuksista huolimatta hänen elämä on muuttumassa. Hän jopa päätti tulla juhlaillallisille jotka järjestimme. Hän totesi meille vasta nyt tajuavansa, miten entinen elämä ei enää ole häntä varten. Olemme tästäkin niin kiitollisia!
Suuri ilonaiheemme on uuden Villa Betanian aukeaminen. Karun viime vuoden jälkeen olemme avaamassa entistä ehompaa ja suurempaa turvakotia tytöille, joita on käytetty hyväksi. Paikkoja on entisen kymmenen sijaan kaksikymmentä. Näistä noin kuusi on ihan pienille vauvoille! Avajaisten on määrä olla jo 23.2.
Viime kirjeessä kerroimme mahdollisesta Kolumbian matkasta. Tämä ei kuitenkaan toteudu tällä kertaa meidän osaltamme. Jäämme sen sijaan tänne karnevaalien ajaksi. Karnevaalit alkavat jo ylihuomenna lauantaina, ja Recifeen odotetaan tuhansia turisteja ympäri maailmaa. Haluamme olla jatkamassa työtämme kadulla myös karnevaalien aikana kun kadulla asuvat ihmiset työnnetään sivuun erilaisten kulkueiden ja rakennelmien tieltä. Erityisesti karnevaalien aikana he tarvitsevat apuamme.
Täällä on hyvä olla. Kaipaamme Suomessa olevia sukulaisia ja ystäviämme, mutta tiedämme olevamme juuri nyt oikeassa paikassa. On suuri etuoikeus tehdä tätä työtä, ja iloitsemme kovasti kun näemme monien ihmisten elämän muuttuvan.
On uskomatonta, miten nopeasti vuosi meni. Me katseltiin juuri Facebookin muistoja, ja tasan vuosi sitten meillä oli mahtavat läksiäisjuhlat. Me ollaan niin onnellisia, että ihan vielä meidän työ ei kuitenkaan pääty Brasiliassa, ja me saadaan jatkaa täällä ainakin kesäkuun loppuun saakka. Pari uutiskirjettä ei jostain syystä koskaan päätynyt blogiimme, vaikka lähetimmekin viestejä monille suoraan sähköpostiin. Kaikille siis vielä kerrottakoon, että koimme syksyn aikana, ettei meidän työ ole vielä päättynyt täällä, ja haluamme jäädä tänne vielä pidemmäksi aikaa. Sikrin työnantajan oltua erittäin myötämielinen (mistä olemme niin kiitollisia) asiaa kohtaan jatkamme työtämme Brasiliassa ainakin kesäkuun loppuun saakka. Näillä näkymin palaamme Suomeen heinäkuun alussa. Sikri palaa työpaikalle elokuun alussa, ja Tero miettii mitä hän haluaisi tehdä ”isona”.
Ennen joulua tulimme Suomeen joulukuun 18.päivänä klo 4:20 aamusta, ja nukuttuamme vähän aikaa herätessämme vähän yhdeksän jälkeen mietimme ihan tosissamme ovatko kellomme väärässä ajassa. Ulkona on niin pimeää, että tuntui kuin kello olisi edelleen 4:20. Meidän kotona Brasiliassa on täysin valoisaa jo puoli kuudelta aamulla. Vuoden aikana me ollaan näköjään unohdettu miten pimeää Helsingissä on joulukuun lopussa.
Toivuttuamme ulkona olevasta pimeydestä kävimme hierojalla ja saunassa, ja illalla kävimme Sikrin Isän luona perinteisissä glögijuhlissa. Oli taas mukavaa nähdä vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Joulun aikaan oli ihanaa nähdä rakkaita ystäviä ja sukulaisia. Saimme kaikessa rauhassa vaihtaa kuulumisia. Kävimme myös elokuvissa, söimme suomalaista ruokaa, saunoimme joka päivä vähintään kerran ja nautimme täysillä Suomessa olemisesta. Oli hienoa kun jossain vaiheessa satoi myös vähän lunta, ja ulkona oli hyvin kylmää erityisesti päivänä jona lähdimme takaisin kohti Brasiliaa.
Joulukuussa ja erityisesti tämän vuoden lopussa mietimme, mitä kulunut vuosi toi tullessaan. Täytyy sanoa, että olemme käyneet läpi paljon kaikenlaista. Omassa sydämessä on tapahtunut selkeästi muutos siinä, miten näemme ympärillämme olevat ihmiset, jotka kärsivät. Aina nämä ihmiset eivät ole kaukana meistä. Osa heistä on meitä hyvin lähellä. Vaikka joskus tämä johtuu ihmisten omasta valinnasta, hyvin monien kohdalla tämä johtuu jostain muusta. Kiitollisuus erityisesti pienistä asioista omassa elämässä on lisääntynyt. Meille on annettu niin paljon. On ihmeellistä saada antaa edes osa siitä takaisin niille, joilla ei ole mitään.
Meitä ovat erityisesti puhutelleet tilanteet, joissa joku toinen on aloittanut työn jonkun ihmisen kanssa mahdollisesti jo useita vuosia sitten ja ymmärrämme, että jokainen meistä on osa prosessia, jossa nämä ihmeelliset ihmiset löytävät todellisen arvonsa ja arvokkuutensa. Emme välttämättä näe itse tuloksia heti, mutta mahdollisesti useita vuosia kestävän työn tuloksena yksittäisen ihmisen elämä muuttuu, ja tämän seurauksena monelle muullekin tulee mahdollisuus konkreettiseen muutokseen. Saamme olla suuremman palapelin palasia ja pysähtyä kerralla yhden ihmisen kohdalle.
On kovasti koskettavaa nähdä pienten ihmisten tulevan luottavaisesti syliin ja kertovan sydämensä asioita meille, kun joillekin olemme ne ainoat aikuiset, jotka kuuntelevat tai välittävät. Kadulla sitä jotenkin kokee syttyvänsä eloon. Kävimme juuri ennen joulua uudessa paikassa, jossa tapasimme paljon uusia lapsia. Oli jotenkin suloista, miten pienen lämmittelyn jälkeen he osallistuivat leikkeihin meidän kanssamme, vaikka olimme kokonaan unohtaneet ottaa kynsilakat ja paperit ja kynät mukaan. Vähän isommatkin pojat olivat kovin suloisia, kun he ensin katselivat vähän kauempaa, ja sitten hekin tulivat mukaan. Lopulta he halasivat meitä, ja vähän pienempi hyppäsi syliinkin.
Kulttuurieroista emme (yllättävää!) edelleenkään ole päässeet eroon. On oma prosessinsa nähdä positiiviset asiat kaiken sen negatiivisen keskellä, joka arjen uurastuksen keskellä tulee jatkuvasti eteen. Miten oppisin arvostamaan myös epäluotettavia ja välinpitämättömiä työtovereita, jotka tuntuvat tekevän itsekkäitä ratkaisuja, ja heidän tapansa toimia käy päivä toisensa jälkeen hermoille? Miten oppisin näkemään myös heissä sen todellisen ihmisen ja rikkinäisyyden, joka heissä on, ja miten pystyn erottamaan nämä toisistaan? Kun ihmiset kysyvät kuulumisia, miten opin muistamaan kaiken sen hyvän, mitä Brasiliasta löytyy?
Joskus turhautumisen keskellä mieleen muistuu vain kaikki se negatiivinen. Tero kertoi lukeneensa positiivisuushaasteesta. Yhden päivän aikana ei valiteta mistään asiasta. Puhutaan vain hyvästä, mitä meille on annettu ja ajatellaan hyvää ympärillämme olevista ihmisistä. Siihen tahdomme vuoden vaihtuessa lähteä. Vähintään kerran viikossa valitsemme päivän, jolloin emme valita mistään…(APUA!), ja tahdomme haastaa jokaisen tätä lukevan mukaan. On jännää nähdä miten oma ajatusmaailmamme muuttuu. Toivomme oppivamme näkemään myös ärsyttävissä tilanteissa jotain positiivista, tai ainakin yritämme oppia lähestymään asioita rakentavasti siten, ettei valittaminen ole enää osa elämäämme. Voimme olla eri mieltä muiden ihmisten kanssa, mutta emme halua enää lähteä mukaan asioista valittamiseen.
Brasiliassa on oppinut arvostamaan monia pieniä asioita kuten esimerkiksi kassatyöskentelyä suomalaisissa kaupoissa. Suomessa asiat hoituvat nopeasti ja tehokkaasti, vaikka kassajono olisi pitkä. Jono etenee vauhdikkaasti, eikä jonossa tarvitse seistä tunteja…
Palasimme takaisin Brasiliaan 7.1. Työt jatkuvat täällä entiseen tapaan, ja erityisesti Sikrillä on sydämellä luoda läheisempiä suhteita pariin naiseen, jotka vielä työskentelevät prostituutiossa. Lisäksi Sikri haluaa syventää suhdettaan pariin tyttöön slummissa. Betania-turvatalon pitäisi aueta heti alkuvuodesta suurempana ja hienompana, mikä on suuri kiitoksen ja ilon aihe meille! Sikri on tehnyt tuota taloa varten lääketieteelliseltä puolelta suunnitelman miten taloon tulevat tytöt tutkittaisiin ja hoidettaisiin. Lisäksi jatkamme edelleen hammasprojektia slummien naisille/tytöille saamiemme lahjoitusten avulla. Kiitos näistä kaikille!
On suuri etuoikeus olla täällä juuri nyt. Saamme tehdä juuri sitä miksi tulimme tänne. Olemme kiitollisia kaikille teille, jotka olette olleet mahdollistamassa oloamme täällä! Elämä täällä on palannut hyvin nopeasti takaisin siihen mitä se oli ennen kuin lähdimme käymään Suomessa…
Lokakuu käynnistyi vauhdikkaasti, kun Nic ja pojat olivat matkoilla ja monenlaiset kulttuurierot toivat mukanaan kaikenlaista hässeliä.
Järjestimme 10.10 Rayssalle 18-v syntymäpäiväjuhlat. Ensin tarjosimme meidän basella kakkua, ja sitten veimme hänet ja hänen siskonsa syömään. Alun perin hänen äitinsä, jonka Rayssa olisi halunnut mukaan, piti lähteä mukaan, mutta hän ei halunnut lähteä syömään kanssamme. Siksi Rayssa pyysi mukaan siskonsa. Mukana oli myös amerikkalainen ystävämme Danielle. Rayssa on yksi tytöistä joka aikaisemmin asui turvatalossamme, ja hän on meille erityisen läheinen. Oli jotenkin koskettavaa saada olla ne turvalliset aikuiset hänen elämässään, kun kotipuolessa sellaisia ei hänellä valitettavasti löydy.
Puolivälissä kuuta saimme vieraiksi Sikrin äidin ja tämän miehen, jotka olivat maailmanympärimatkalla. He tulivat kahdeksi päiväksi luoksemme. Oli hauskaa nähdä heitä ja ennen kaikkea oli hienoa kun he näkivät mitä teemme täällä.
Samana viikonloppuna järjestimme isot lastenjuhlat slummien lapsille, ja oli hauskaa, että Pirjo ja Lefa pääsivät vähän katsomaan työtämme täällä. He pääsivät myös tapaamaan lapsia ja äitejä, joiden kanssa työskentelemme. Koimme tosi tärkeänä, että saimme esitellä Pirjon ja Lefan heille. Käymme hyvin usein heidän kodeissaan ja tiedämme monista hyvinkin yksityiskohtaisia ja henkilökohtaisia asioita, ja on kivaa, että hekin näkevät osan meidän suvusta ja tapaavat Suomessa asuvia meidän elämässämme olevia ihmisiä.
Seuraavana viikonloppuna eräs nuori nainen järjesti syntymäpäivänsä kadulla. Hän käy seurakunnassa jonka kanssa teemme paljon yhteistyötä. Lupasimme auttaa häntä järjestelyissä, sillä me tunnemme ihmiset, jotka asuvat kadulla. Käymme siellä pitämässä katukirkkoa joka torstai-ilta. Valmistimme juhlaan hotdogit ja lisäksi olimme palkanneet paikalle henkilön hattarakoneineen. Kun paikat oli saatu valmisteltua, kävimme kutsumassa tuttuja ihmisiä juhliin, ja moni tulikin paikalle. Ehkä koskettavin tilanne oli Eduardon (taiteilijanimeltään Indio) kohtaaminen. Hän on noin 35-vuotias mies, joka asuu slummissa äitinsä kanssa. Hän viettää suuren osan aikaansa kadulla. Hän on todella sydämellinen ja taitava piirtämään ja myös musisoimaan. Aina kun tulemme paikalle, hän joko piirtää hienoja kuvia, tai ottaa kitaran ja rupeaa soittamaan ja laulamaan. Hän päätyi kadulle jo 7-vuotiaana muutettuaan äitinsä ja isäpuolensa kanssa Recifeen. Hän kertoi meille, ettei kestänyt kotona olevaa jatkuvaa tappelua, ja kadulla oli paljon helpompaa.
Välillä voi vaan ihmetellä, miten ihmiset päätyvät hengailemaan kadulle, kun heillä olisi niin paljon annettavaa missä tahansa muuallakin. Usein taustalla on rikkinäinen koti ja päihteet. Haluamme nähdä vielä enemmän miten tällaiset monitaiturit (ja kaikki muutkin) oppivat löytämään todellisen identiteettinsä, jotta he voivat käyttää lahjojaan täysillä, ja he voivat oikeasti oppia nauttimaan elämästään.
Oli itse asiassa tosi hauskaa mennä päiväsaikaan kadulle (aukiolle jossa käymme ainoastaan iltaisin), kun monet tuntemistamme ihmisistä olivat vähemmän aineissa ja heidän kanssaan oli mukavaa keskustella. Hattarat maistuivat kaikille, ja tuntui siltä, että innokkaimmat hattaran syöjät eivät suinkaan olleet lapsia vaan vanhempia miehiä. Lopuksi kaikkien kädet ja varsinkin Sikrin hiukset olivat tahmeana hattarasta!
Saimme myös osallistua Vanessan, yhden vapaaehtoisemme, projektiin, jossa opetetaan slummeissa asuville naisille suklaakonvehtien tekemistä ja niiden myymistä. Ajatus on, että slummeissa asuvat naiset saisivat itselleen ammatin ja pystyisivät elättämään perheensä. He tekevät konvehteja myös jouluksi, ja kun tulemme Suomeen joulukuussa, voimme tuoda konvehteja mukanamme. Jos olet kiinnostunut tilaamaan konvehteja, ja haluat tällä tavalla osallistua näiden naisten tukemiseen, laita meille viesti niin palaamme asiaan.
Osana tätä projektia autamme naisia saamaan hampaansa kuntoon. Kukaan täällä ei palkkaa naisia, joilta puuttuu suurin osa hampaista, tai suurin osa hampaista on hyvin huonossa kunnossa. Joillekin naisille on kerrottu, että heidän palkkaaminen on mahdollista vasta sen jälkeen kun he ovat hoitaneet hampaansa kuntoon. Jos olet kiinnostunut osallistumaan tämän projektin kustannuksiin, ollaan yhteydessä.
Vauhdikkaan lokakuun jälkeen pääsimme hieman lomailemaan. Kesällä saimme ystäviltämme syntymäpäivälahjaksi lahjoituksen, ja pääsimme katsomaan, miltä muualla Brasiliassa näyttää. Matka teki monella tapaa meille todella hyvää. Olemme kiitollisia kaikille, jotka mahdollistivat matkamme! Oli hienoa nähdä miten erilaisia kulttuureja näin suureen maahan mahtuu, ja saimme nähdä paikkoja, jossa moni asia toimii huomattavasti paremmin kuin täällä Recifessä. Kävimme ensin Sao Paulossa tapaamassa ystäviämme, ja erityisen hienoa oli kun saimme viettää paljon aikaa Wellingtonin kanssa. Hän kävi kesällä Suomessa ja vieraili myös seurakunnassamme. Pääsimme tutustumaan hänen seurakuntaan ja tapasimme siellä myös muita tuttujamme. Sao Paulosta matkustimme ihmettelemään Iguassun putouksia. Kävimme katsomassa putouksia sekä Brasilian että Argentiinan puolella. Putoukset olivat todennäköisesti hienoin paikka, jonka olemme koskaan nähneet. Suosittelemme käymään siellä jos siihen tulee mahdollisuus. Iguassun putouksilta lensimme Rio de Janeiroon, jossa kävimme katsomassa erilaisia nähtävyyksiä ja pääsimme katsomaan Flamengon jalkapallo-ottelua kuuluisalle Maracana-stadionille. Rio de Janeirosta lensimme takaisin Recifeen.
Olemme tulossa jouluksi Suomeen. Tulemme Helsinkiin perjantaina 18.12 aikaisin aamulla, ja lähdemme takaisin Brasiliaan keskiviikkona 6.1. Jos haluat tavata meidät Suomessa ollessamme, ollaan yhteydessä!
Taas on yksi kuukausi takana. Olemme talven keskellä, vettä on satanut lähes päivittäin ja kadut ovat täynnä isoja lammikoita. Suomesta poiketen päivälämpötilat ovat pysytelleet 30 asteen tienoilla, ja yölläkään lämpötila ei ole laskenut kertaakaan alle 20 asteen. Meillä on hienot kumisaappaat, joten lammikot eivät haittaa edes slummeissa, joissa käymme edelleen kaksi kertaa viikossa.
Monenlaista on tapahtunut heinäkuun aikana. Työ on mennyt eteenpäin, ja meidän on tarkoitus saada uudenlainen järjestys moniin asioihin. Olemme osa uutta tiimiä, jonka vastuulla on saada aikaan mahdollisimman toimiva prosessi sekä lyhytaikaisille vierailijoille että pitkäaikaisille vapaaehtoisille. Haluamme pystyä tarjoamaan kaikille tänne tuleville vierailijoille ja vapaaehtoisille mahdollisimman paljon mielekästä tekemistä ja osallistumista kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Olemme tiimissä, johon kuuluvat meidän lisäksemme Rebeca joka on paikallinen pitkäaikainen vapaaehtoinen sekä Pedro, joka on juuri tullut mukaan työhön vaimonsa Larissan ja tyttärensä Maria-Rosan kanssa. Pedro vastaa tämän uuden tiimin toiminnasta. Odotamme todella innolla mitä kaikkea uutta pääsemme tekemään.
Keskiviikkona 29.7 järjestimme slummeissa asuville äideille Isän Rakkaus juhlaillalliset. Olimme taas laittaneet paikat kauniiksi, ja kaksi miestä tuli grillaamaan lihaa. Ilta oli todellinen menestys. Naisia tuli paikalle noin 30, ja he nauttivat illasta Isän prinsessoina. Illan teema oli unelmat ja lastenkutsut. Mediatiimi oli tehnyt aivan mahtavan videon, jossa slummien lapsia haastateltiin heidän unelmistaan. Äidit saivat muistella mitä oli unelmoida pikkutyttönä. Sandra, meidän toimistossa palveleva ihana nainen, piti puheen, joka kosketti monia. Sikri sai viime hetken muutosten myötä toimia illan juontajana. Sijoitimme jokaiseen pöytään meidän vapaaehtoisena toimivia naisia pitämään illan juhlavieraille seuraa. Miehet saattoivat naiset pöytiin, tarjoilivat ruokaa ja juomaa, ja olivat muutenkin auttamassa. Eräs äiti, jonka tytär haluaisi kouluttautua, mutta jolle äiti on jatkuvasti kertonut, että se on ajanhukkaa, kertoi kotimatkalla, että hänen unelmansa olisi mennä takaisin kouluun. Hän kertoi, että hän piti aina koulunkäynnistä. On hienoa, jos tämä kokemus auttaa häntä myös auttamaan kaikkia tyttäriään käymään kouluja, ja he saavat äidiltään tärkeää tukea unelmiensa toteuttamiseksi.
Meillä on ollut myös pieniä takaiskuja heinäkuussa. Olimme yhtenä päivänä matkalla hieman pidemmälle kävellen. Kun Sikri ei katsonut eteensä, ja kadut täällä ovat erittäin epätasaisia ja huonokuntoisia, Sikri kompastui ja kaatui lyöden leukansa asfalttiin. Tämän seurauksena kaksi hammasta murtui. Paikassa johon olimme matkalla löytyi oikein asiallinen ja siisti hammaslääkärin vastaanotto. Sinne pääsi juuri sillä hetkellä jonottamatta. Molemmat hampaat korjattiin noin 40 eurolla. Lisäksi tässä paikassa Sikrin tarvitsema isompi hammasremontti voidaan tehdä osaavissa käsissä palattuamme syyskuun alussa takaisin. Hinta on vain kolmasosa siitä mitä se maksaisi Suomessa! Olemme tästä niin kiitollisia! Ajatuksemme on saada kyseisen paikan kanssa jonkinlainen sopimus slummien lasten hampaiden hoidattamisesta edulliseen hintaan. Slummeissa asuvien ihmisten hampaat ovat aivan kamalassa kunnossa, ja suurimmalla osalla yli 30-vuotiaista suurin osa hampaista puuttuu kokonaan.
Meillä on myös monenlaisia ilouutisia. Natalia, 30-vuotias slummissa asuva nainen on vihdoin saatu ilmoitettua sairaanhoito-oppilaitokseen, ja hän aloittaa opiskelut 1.9. Olemme siitä todella onnellisia! Olemme myös kovasti kiitollisia kaikille, jotka ovat ryhtyneet hänen kummikseen ja mahdollistaneet opiskelun!
Olemme tosi kiitollisia myös siitä, että Rosinha, yksi meidän työntekijöistä on yhdessä Sikrin ja Larissan kanssa saanut tutustua Paoloon, 23-vuotiaaseen mieheen, joka on transvestiitti ja työskentelee prostituoituna Recifessä. Olemme tavanneet hänet monta kertaa kadulla, ja hän on aina kertonut meille oikean nimensä. Suurimmalla osalla transvestiiteista on naisen nimi, ja kohdatessamme heitä kaduilla he myös käyttävät naisen nimeään. Paolo on käynyt läpi useita leikkauksia ja näyttää aivan naiselta. Kutsuimme hänet kahville kanssamme, ja pari viikkoa sitten menimme tapaamaan häntä. Matkassa oli paljon haasteita, kun hän menikin väärään ostoskeskukseen. Etsittyämme häntä sovitusta paikasta meille tuli mieleen, että hän saattaa olla toisessa paikassa. Soitettuamme hänelle saimme tietää hänen olevan toisessa ostoskeskuksessa. Hyppäsimme taksiin ja pääsimme vihdoin tapaamaan häntä. Ilta oli erittäin onnistunut, ja Paolo kertoi meille elämästään. Hän kertoi haluavansa olla taas mies ja tuntea Jumalaa enemmän. Lahjoitimme hänelle Raamatun, kun tulva oli tuhonnut kaiken hänen omaisuutensa. Seuraavalla viikolla kun näimme hänet kadulla, hän oli aivan eri ihminen. Hän oli avoin ja täynnä iloa.
Meillä on ollut hyviä kontakteja pariin muuhunkin transvestiittiin, jotka ovat kertoneet meille oikeat nimensä. Myös he ovat halunneet tietää lisää meidän työstämme alueella jolla he työskentelevät viikosta toiseen.
Muutamiin naisiin on myös avautunut ihana yhteys. Sikri ja Rosinha ovat syyskuussa menossa tapaamaan Cintiaa, joka myös työskentelee kadulla. Myös muilla työntekijöillä on avautunut hyviä suhteita prostituutiossa työskenteleviin naisiin.
Olemme käyneet säännöllisesti pitämässä katukirkkoa, vaikka välillä vettä on satanut kaatamalla. On ihmeellinen etuoikeus saada olla juuri tällä paikalla tekemässä tätä työtä!
Olemme saaneet pitää vierainamme Outia ja Lyta, jotka tunnemme yhteisestä ajastamme Matinkylän Healing Roomissa. On ollut kovasti hauskaa, kun he ovat päässeet näkemään meidän työtämme, ja olemme myös käyneet katsomassa paikallisia nähtävyyksiä. Outi ja Ly ovat päässeet myös tekemään ostoksia, ja olemme käyneet kävelemässä rannalla.
Huomenna lähdemme käymään muutamaksi viikoksi Suomeen. On hienoa saada nähdä meille rakkaita ihmisiä.
Lopuksi haluamme kiittää sinua, joka olet tukenut meitä taloudellisesti ja siten mahdollistanut meidän täällä olemisen! Kiitos!
Aika juoksee kauheaa vauhtia ja nyt ollaan kohta oltu täällä jo 6kk. Kieli alkaa sujua koko ajan paremmin, ja voimme jo käydä ihmisten kanssa monenlaisia keskusteluja. Välillä toki turhauttaa, kun haluaisi mennä vähän syvemmälle, mutta aina kielitaito ei vielä riitä. Opimme kuitenkin koko ajan lisää.
Meitä on viime aikoina puhutellut erityisesti kiitollisuus. Kiitollisuus muuttaa ilmapiiriä ja ennen kaikkea meidän omaa sydäntä ja ajatusmaailmaa. Kun koettaa löytää jotain kiitettävää, fokus asioihin muuttuu ja monet asiat eivät enää näytä niin toivottomilta. Ystävämme Rosangela on niin hyvä esimerkki tästä. Hän asuu erittäin huonoissa oloissa lähislummissa, mutta tervehtii kaikkia häntä kohtaavia kauniilla ja lämpimällä hymyllä ja todella lämpimällä halauksella. Hän on aina kiitollinen pienistä asioista, vaikka voisi valittaa ja olla vailla vaikka mitä.
Listaamme tähän meidän kiitosaiheita ja haastamme sinutkin listaamaan asioita, joista voit olla kiitollinen.
Meillä oli aivan mahtava tiimi Texasista vierailemassa, ja samaan aikaan täällä oli myös toinen pienempi tiimi muualta USA:sta. He olivat ihania ihmisiä. Loimme elinikäisiä ystävyyssuhteita, ja he palvelivat auttamalla monenlaisissa asioissa mm korjaamalla autot ja osallistumalla meidän aktiviteetteihin.
Järjestimme taas Isän rakkausillalliset, joissa saimme kohdata uusia naisia, ja kaikki heistä tulivat kosketetuiksi.
Järjestimme kauneuspäivän slummien naisille, ja he kokivat saavansa kuninkaallista kohtelua kampaajan ja meikkitaiteilijan käsittelyssä.
Meillä on ollut ihmeellisiä ja koskettavia kohtaamisia kaduilla runsaasti. Muutamat lapset ovat ottaneet meidät ”omakseen”, ja on ihanaa kun voi enemmän ja enemmän rakastamassa heitä. Myös muutamien prostituutiossa työskentelevien naisten kanssa on auennut parempi tuttavuus. Ihmissuhteet slummeissa asuviin ihmisiin myös syvenevät.
Cessa, äiti joka menetti pari kuukautta sitten 10kk vanhan vauvansa tulipalossa, on pääsemässä elämään kiinni. Hän on perustanut oman yrityksen jonka kautta hoitaa ja laittaa kynsiä.
Saimme pitää ystäväämme Saaraa vieraana 2 viikkoa, ja meillä oli todella kivaa! Kävimme katsomassa paikallisia nähtävyyksiä, ja Saara osallistui kaikkiin meidän aktiviteetteihin.
Kumisaappaat! Niitä ei ole helppoa löytää täältä, kun ne ovat yleisesti vain työmiesten käytössä. Löysimme kuitenkin edulliset ja meille molemmille hyvät saappaat. Myös Saaralle löytyivät omat saappaat, jotka hän jättää tänne seuraaville vierailijoille. Saappaille tuli käyttöä eilen kun kävimme vierailemassa paikallisessa slummissa. Jo slummiin johtanut tie oli niin huonossa kunnossa, että meidän oli vaikeaa päästä perille. Tiellä oli isoja vesilätäköitä. Perillä slummissa maa oli liejuinen, ja joka puolella oli isoja lätäköitä. Ilman saappaita liikkuminen olisi ollut lähes mahdotonta.
Ponteio Churrascaria! Teron suosikkiravintola Recifessä. Kesäkuun aikana me päästiin käymään siellä kaksi kertaa. Siellä on erinomainen tarjous maanantaista torstaihin, kun kaikenlaista lihaa (erityisesti picanha ja fraldinha) saa syödä niin paljon kuin haluaa, ja hintakin on kohtuullinen (ainoastaan 15€/henkilö). Toisella kerralla täällä vieraillut amerikkalainen ryhmä maksoi myös meidän ruokailun. Jos tulet käymään täällä, teemme kaikkemme, että pääsemme käymään tässä ravintolassa. Olemme ystävystyneet erityisesti picanhaa pöytään tarjoilevan nuoren miehen kanssa, ja hän tuo meille aina parhaat palat vaikkei hän edes tarjoilisi alueelle, jolla me istumme.
Meidän ystävän Robynin hyvä ystävä, Marc, tuli tänne vierailulle. Marc on eläkkeellä oleva tennisopettaja, ja hän toi mukanaan liikuteltavan verkon sekä tennismailoja ja –palloja. Pääsimme virkistämään vanhoja taitoja omalla basella, jonka takapihalla on pieni jalkapallokenttä. Sinne sai hyvin laitettua verkon. Kävimme myös Recifen keskustassa rannalla pelaamassa tennistä oikealla kentällä.
Toivottavasti nähdään elokuussa, kun tulemme käymään Suomessa!
Hei!
Meillä oli vauhdikas toukokuu, ja myös kesäkuu on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Nic ja Rachael olivat kolme viikkoa reissussa nauhoittamassa uutta CD:tä, meille tuli yhden päivän varoitusajalla Yhdysvalloista kahdeksan hengen YWAM tiimi vierailulle, olemme käyneet säännöllisesti kaduilla kohtaamassa ihmisiä, ja olemme ehtineet kaiken kiireen keskellä käydä myös kuntosalilla. Rannalle emme ole juurikaan ehtineet kävelemään, vaikka katsommekin sitä olohuoneen ikkunasta joka päivä. Brasilian monet kasvot näkyvät konkreettisesti kun katsomme upeaa hiekkarantaa lämpimässä auringonpaisteessa, ja samalla mieleen tulevat lapset jotka elävät keskellä kurjuutta paikallisissa slummeissa. On ihmeellinen etuoikeus saada olla täällä juuri nyt.
Nic ja Rachael saivat siis nauhoitettua uuden CD:n. Olemme kuulleet joitain kappaleita, ja ne kuulostavat todella hyvältä. Tuskin maltamme odottaa levyn julkistamista.
Yhdysvalloista tullut YWAM tiimi saapui Recifeen yhden päivän varoitusajalla. Kommunikoinnissa oli jotain epäselvyyttä, ja tiimin osallistuminen meidän aktiviteetteihin aiheutti hieman hässäkkää aluksi. Jokainen tänne tuleva vierailija täyttää hakemuksen, ja tämän perusteella teemme päätöksen vierailijoiden osallistumisesta aktiviteetteihin. Saimme kohtuullisen nopeasti asiat hoidettua, ja vierailijat pääsivät heti mukaan. He olivat innokkaita palvelemaan, ja kävimmekin pari ylimääräistä kertaa kaduilla. Kävimme myös etsimässä aarteita, ja löysimme monia, jotka olivat tosi kosketettuja.
Monesti kun täällä tehdään töitä ja ollaan kaduilla ja slummeissa, näemme pieniä juttuja tapahtuvan ihmisten sydämissä. On ollut ihanaa nähdä miten pienet asiat saavat ihmisissä aikaan sen, että he itse heräävät haluamaan muutosta ja alkavat toimia muutoksen aikaan saamiseksi. Kun olimme vielä Suomessa, Luke (meidän slummeihin kohdistuvien outreachien johtaja) otti meihin yhteyttä. Hän kysyi, jos saisimme kokoon kummiringin yhdelle slummien naisista (Natalia), joka halusi lähteä opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Sikrin työpaikalta löytyikin porukka, joka lähti ihanasti mukaan projektiin. Myös jotkut meidän ystävistä halusivat auttaa Nataliaa.
Täällä kaikki on aika byrokraattista ja hankalaa, mutta nyt Natalian unelma alkaa täyttyä. Ensi viikolla käymme ilmoittamassa hänet kurssille ja heinäkuussa hän pääsee aloittamaan opinnot. Jo tämä itsessään on mahtavaa, mutta vielä mahtavampaa on se, miten hän on muuttunut tässä prosessissa olosuhteiden uhrista naiseksi, joka määrätietoisesti haluaa toteuttaa unelmansa ja on valmis tekemään myös itse töitä sen eteen. Tätä haluamme nähdä enemmän!
Toinen todella rohkaiseva asia on yhden tuntemamme nuoren naisen tarina. Hän asuu slummissa ja on 17-v sievä tyttö, joka on kasvanut lähes koko ikänsä ilman isää. Hän on laittanut Facebookiin itsestään hyvinkin paljastavia kuvia saadakseen hyväksyntää. Hän kertoi yhdelle meidän tiimiläiselle mahtavasta työtarjouksesta, jonka oli saanut Facebookin kautta. Tarjouksessa luvattiin hieno mallin työ Euroopasta ja mahdollisuus matkustaa ylellisesti. Kyseessä on aivan klassinen ihmiskauppayritys. On ihmeellistä, että pystyimme pysäyttämään tämän tytön joutumisen ihmiskauppiaiden uhriksi. Tämä antoi meille ihan uudenlaista motivaatiota tutustua ihmisiin, kuunnella heidän tarinoitaan ja rohkaista heitä unelmoimaan.
Vähitellen kielikin alkaa sujua paremmin ja pystymme käymään jonkinlaisia keskusteluja ihmisten kanssa. Välistä tietysti turhauttaa, kun ei vieläkään pysty käymään kovinkaan syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa portugaliksi.
Äitienpäivän jälkeisenä lauantaina järjestimme slummien äideille juhlan, teekutsut, jossa tarjosimme leivonnaisia ja suolaista syötävää. Lisäksi tiimimme jäsenet olivat kehittäneet leikkejä, joissa eri slummeissa asuvat äidit voisivat tutustua toisiinsa. Kutsut olivat menestys, eikä vain siksi, että siellä pystyimme lanseeraamaan yhden vapaaehtoisemme kehittämän projektin, jolla opetamme naiset perustamaan oman yrityksen ja tekemään suklaakonvehteja, joita he sitten voivat myydä elannon saamiseksi. Useat naiset innostuivat asiasta, ja kurssi järjestetään heinäkuussa. Suurin ongelma joidenkin kohdalla on kuitenkin se, etteivät he osaa lukea eivätkä kirjoittaa. Pyrimme auttamaan heitä myös tämän asian muuttamisessa.
Slummivierailuilla puhumme edelleen näistä kutsuista. Monet olivat hyvin kosketettuja siitä, että olemme valmiit näkemään vaivaa heidän vuokseen ja auttamaan heitä. Muutamia tosi isoja läpimurtoja myös sydänten tasolla on tullut ja olemme saaneet käydä paljon syvempiä keskusteluja kuin koskaan aikaisemmin.
Kun äidit ja osa tiimistä (Sikri oli mukana tässä) oli teekutsuilla loppuosa tiimistä (mm. Tero) olivat pitämässä huolta lähes 80:sta lapsesta meidän basella. Vauhtia ja kaikenlaisia tilanteita ei sieltä puuttunut, mutta lapset viihtyivät ja kaikki lopulta löysivät vielä omiin koteihinsakin. Päivä oli kaiken kaikkiaan iso menestys. Olimme erityisesti tosi kiitollisia YWAM tiimistä, joka oli auttamassa tämän suuren lapsilauman kanssa.
Meillä oli vielä loppukuusta taas hienot Isän rakkaus juhlaillalliset. Tällä kertaa teemana oli Vesi, joten teimme koristelut sinisillä väreillä. Ruoka ja seura olivat taas erinomaisia. Parikymmentä naista tuli vieraaksemme ja monet heistä olivat hyvin kosketettuja kun saimme taas kertoa heille heidän todellisesta arvostaan. Kaksi tiimiläistämme sai vihdoin sovittua myös kahvitreffit kahden naisen kanssa, ja saimme nähdä nyt meidän maanantain tapaamisessa toisen heistä.
Aiemmin kerroimme Angelasta, pikkutytöstä, joka sai pahoja palovammoja. Hän on paranemassa hyvää vauhtia. Hänen tarvitsee enää käydä sairaalassa näyttämässä haavaa kolme kertaa viikossa. Tämäkin on tosin slummissa asuville ihmisille aikamoinen saavutus, kun matka vie kokonaisuutena kolme tuntia ilman autoa. Yritämme järjestää slummeissa asuville ihmisille kyytejä, ja pyrimme järjestämään heidän käynnit siten, että mahdollisimman moni asia voitaisiin hoitaa samalla kertaa.
Sadeaika on alkamassa, ja slummeissa asuville se tuo mukanaan paljon ikäviä muutoksia. Moni heistä asuu lähellä järveä joka tulvii runsaasti. Tulvat tuovat mukanaan käärmeitä ja kaikenlaisia muita ongelmia ihmisten asuntoihin. Asunnot on huonosti rakennettu ja monet joutuvat kantamaan patjansa ulos päiväksi kuivumaan, kun öisin sisälle satava vesi kastelee sängyt ja kaiken muunkin. Olemme aloittaneet rahankeräyksen, jotta voimme auttaa heitä rakentamaan asumuksensa paremmiksi. Asuntojen rakentamisen lisäksi toivomme voivamme hankkia soraa, jotta voimme parantaa slummeihin vieviä teitä. Sateiden jälkeen tiet ovat täynnä isoja vesilätäköitä, ja slummeihin on mahdotonta päästä ilman nelivetoautoa. Ihmiset joutuvat kävelemään pitkiäkin matkoja kun polkupyörälläkin liikkuminen on lähes mahdotonta.
Kesäkuun aikana saamme tänne ensimmäisen vieraamme Suomesta. On hienoa saada toivottaa kaikki ystävämme tänne tervetulleiksi. Heinäkuussa tänne on tulossa vielä kaksi ystäväämme Suomesta. Elokuussa tulemme käymään Suomessa, ja tarkoitus on olla siellä noin kuukauden. Syksyllä meidän on mahdollista ottaa vastaan lisää ystäviämme, joten jos olet kiinnostunut näkemään millaista elämää elämme täällä, ollaan yhteydessä.
Kiitos sinulle, joka olet jollain tavalla tukenut matkaamme. Ilman tukeasi emme voisi olla täällä. Jos olet kiinnostunut tukemaan meitä myöhemmin tämän vuoden aikana, ollaan yhteydessä sähköpostitse…
Huhtikuun Father’s Love Banquet
Huhtikuun Father’s Love Banquet järjestettiin ensimmäistä kertaa uudessa toimipisteessämme. Pienistä haasteista huolimatta tapahtuma onnistui taas erinomaisesti. Osallistujia oli parikymmentä, ja kaikki tuntuivat pitävän kovasti tapahtumasta. Tapahtuma pidettiin ulkona juhlatilassa. Tarjoilut onnistuivat erinomaisesti, ja pois lähtiessään jokainen nainen sai pienen teemaan liittyvän lahjan, joka tällä kertaa oli avain. Avain symbolisoi tulevaisuutta, jonka Jumala haluaa heille avata.
Elämä uudessa basessa
Muutimme uuteen baseen lopullisesti huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Maaliskuun lopussa suurin osa tavaroista oli jo siirretty. Koska kukaan ei ollut asunut uudessa basesssa moneen kuukauteen, paikka ei ollut ainoastaan siivottomassa kunnossa, mutta sen lisäksi myös hyttyset olivat vallanneet basen. Ensimmäisten viikkojen aikana basessa oli hyttysiä aivan valtavasti. Vasta nyt toukokuun alussa tilanne on alkanut parantua kun paikalle kutsuttiin henkilö tuhoamaan hyttyset. Hyttysten lisäksi uudessa basessa tuntuu kuumuus aivan eri tavalla kuin vanhassa basessa. Huoneet ovat hyvin kuumia tuulettimista huolimatta, ja moni basessa asuva henkilö on valittanut nukkumisen olevan hyvin vaikeaa. Meillä on vielä paljon tekemistä, että saamme basen paremman toimivaksi. Sen lisäksi, että olemme rehkineet uudessa basessa, kävimme myös siivoamassa vanhan basen perusteellisesti. Ensimmäisen siivouksen jälkeen vanhan basen omistaja päätti ryhtyä hankalaksi, eikä hyväksynyt tekemäämme siivousta (ja remonttia),vaan yritti vaatia meitä korjaamaan myös kaikki rakenteelliset viat, joista olimme yrittäneet jo alusta asti hänelle valittaa ja pyytää häntä korjaamaan ne. Emme tietenkään suostuneet hänen vaatimuksiinsa, mutta pääsimme sitten siivoamaan sinne uudelleen ja jätimme vanhan basen hänelle huomattavasti parempaan kuntoon kuin missä sen vuosia sitten saimme. Puunasimme siis paikan niin siistiksi, että toisen tarkastuksen jälkeen omistaja suostui vastaanottamaan avaimet. Täällä on sellainen käytäntö, että asunnon omistajan ei tarvitse vastaanottaa avaimia, jos hän jostain syystä ei ole tyytyväinen joko asunnon kuntoon sitä palautettaessa, tai jos hän kokee ettei sopimusta ole noudatettu hänen toivomallaan tavalla. Nyt olemme siis päässeet lopullisesti eroon vanhasta basesta, ja saamme nauttia elämästä uudessa paikassa. Uudessa paikassa on paljon tekemistä. Rakennuksen sisällä rakennustyöt jatkuvat, ja rakennuksen ulkopuolella hedelmäpuut (mango, papaija) ja palmupuut vaativat jatkuvaa huolenpitoa. Uima-allas pitää saada kuntoon, ja muut rakennuksen ulkopuoliset alueet pitää siivota perusteellisesti.
Dengue-kuumetta ja muita vaivoja
Moni tiimiimme kuuluva henkilö on ollut sairaana huhtikuun aikana. Lähes kaikilla on epäilty olevan dengue-kuume tai jokin sitä vastaava tauti. Moni ihminen on ollut useita päiviä poissa kaikista aktiviteeteistamme. Osa on käynyt sairaalassakin tutkituttamassa itsensä. Meillä ei toistaiseksi ole ollut tällaisia vaivoja, mistä olemme tosi kiitollisia! Kymmenennessä kerroksessa sijaitsevassa kodissamme ei ole näkynyt hyttysiä, vaikka basessa niitä on ollut sitäkin enemmän.
Sikri sai pari viikkoa sitten täitä hiuksiinsa. Voi sitä järkytystä (ja ällötystä!) Siitä alkoi hoitojakso, jonka aikana me molemmat pesimme hiuksemme usean päivän ajan täishampoolla, ja Sikri on harjannut hiuksiaan etikalla. Terolta ei ainakaan toistaiseksi ole löytynyt täitä. Se saattaa johtua teatree-shampoosta, jolla Tero on pessyt hiuksensa. Teatree on ilmeisesti aine, josta täit eivät pidä, joten shampoon valinta on osunut tällä kertaa nappiin! Nyt onneksi nämä ovat voitettu kanta ja tästä lähtien Sikrin hiukset pysyvät tiukalla nutturalla katukirkossa ja slummeissa (kun pienten tyttöjen mielestä vaaleat hiukset ovat jotain todella ihmeellistä ja niitä on ihana räplätä ja laittaa) ja shampoosta löytyy teatree öljyä J
Tiimi-ilta ja pullan syöntiä
Pidimme pääsiäisenä ensimmäisen todellisen tiimi-illan, jossa ehdimme ajan kanssa tutustua paremmin toisiimme. Ilta oli todella onnistunut, ja illan jälkeen tiimi on toiminut paremmin yhdessä. Toki meillä on ollut haasteita illan jälkeenkin. Me teimme pullaa ensimmäistä kertaa kodissamme. Pullat onnistuivat taas erinomaisesti, ja moni toivoi saavansa nauttia pullaa useamminkin. Eiköhän se ole mahdollista.
Aktiivinen viikko-ohjelma ja jatkuvat muutokset
Viikko-ohjelmamme on jatkunut edelleen aktiivisena. Käytännössä meillä on sunnuntaita lukuun ottamatta joka päivälle joitain yhteisiä aktiviteetteja. On hämmentävää miten paljon miehitys muuttuu sen jälkeen kun ”lopullinen” lista on ilmoitettu kaikille. Ihmiset vaihtavat vuoroja meidän tietämättä, ja lähes poikkeuksetta jonkun jäädessä pois tämä henkilö ei vaivaudu etsimään toista henkilöä tilalleen. Vielä silläkin hetkellä kun olemme lähdössä liikkeelle joku keksii, ettei hän halua lähteä mukaan. Perjantai-illan käynti Boa Viagemilla (jossa naiset jotka työskentelevät prostituutiossa ovat) on selvästi suosituin aktiviteetti. Lähes kaikki haluavat päästä sinne. Toisaalta hyvin harva haluaa lähteä favelaan (slummeihin) kohtaamaan siellä asuvia ihmisiä. On hämmentävää ajatella, että kaikkien tänne tulevien ihmisten pitäisi haluta tehdä työtä jota teemme. Välillä tuntuu, että olemme keskellä opiskelija-asuntoa, jossa ihmiset tulevat ja menevät niin kuin heitä huvittaa.
Esimerkki paikallisen lastensuojelun toimivuudesta (tai toimimattomuudesta)
Yhtenä iltana pitäessämme katukirkkoa kolme nuorta ilmaisi meille halunsa päästä pois kadulta. Yksi näistä oli 15-vuotias raskaana oleva tyttö, joka halusi päästä pois 19-vuotiaan väkivaltaisen linnassakin istuneen miesystävänsä läheisyydestä. Ahtauduimme autoomme ja ajoimme paikkaan, jossa kaikki Recifen alueen tällaiset asiat hoidetaan. Tässä kerrottakoon, että Recifen alueella on lähes 4 miljoonaa ihmistä, ja kaduilla asuu tuhansia nuoria joiden asioita tässä toimistossa on tarkoitus hoitaa. Ainakaan ulkoapäin toimisto ei näyttänyt millään tavalla siltä, että siellä pystyttäisiin hoitamaan massoja.
Kun saavuimme toimistolle, kaikki kolme nuorta pyydettiin rekisteröitymään jotta voitaisiin selvittää mihin heidät siirrettäisiin. Kahdelle alaikäiselle pojalle kerrottiin, että heidät sijoitettaisiin poikakotiin, jossa on jatkuvasti väkivaltaista käyttäytymistä, eikä kenelläkään ole siellä oikeasti hyvä olla. Lienee kohtuullisen selvää, ettei tässä vaiheessa kummallakaan pojalla ollut oikeasti mielessä tällaiseen poikakotiin meneminen. Molemmat päättivät palata takaisin kadulle. Kadulla oleminen tuntui huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta.
Raskaana olevaa tyttöä yritettiin motivoida jäämään turvakotiin. Kohtuullisen huonosti onnistuneiden yritysten ja lähes kahden tunnin odotuksen jälkeen tyttö päätti lähteä takaisin kadulle miesystävänsä luo. Hänelle tarjottu paikka ei ainakaan tytön itsensä mielestä olisi ollut parempi vaihtoehto kuin kadulla oleminen väkivaltaisen miesystävän seurassa.
Oli monella tapaa hienoa nähdä miten heikosti paikallinen järjestelmä pystyy oikeasti hoitamaan kadulla asuvia lapsia ja nuoria. On surullista, ettei näitä ihmisiä voida hoitaa paremmin. On vielä surullisempaa ajatella, että moni kokee turvallisemmaksi asua kadulla kuin kotona vanhempiensa kanssa tai turvakodissa muiden vastaavassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Valtion tai kaupungin ylläpitämissä turvakodeissa ei pystytä takaamaan asukkaiden turvallisuutta, ja niissä rehottaa väkivalta, huumeet ja ihmiskauppa.
On hienoa saada olla mukana työssä, jossa meidän on oikeasti mahdollisuus auttaa ihmisiä silloin, kun muut keinot on käytetty, ja olemme nähneet yhä uudelleen miten huonosti asioita hoidetaan virallisissa välineissä. Tähän ei ole resursseja, eikä lähes kenelläkään päätöksentekijällä ole riittävästi motivaatiota pyrkiä saamaan mitään muutoksia aikaan.
Tulipalo läheisessä favelassa (slummissa)
Muutama viikko sitten täällä uutisoitiin erilaisissa tiedotusvälineissä (myös TV:ssä), että paikallisessa slummissa on ollut tulipalo. Tulipalon arvioitiin alkaneen huonoista sähkötöistä. Yhden perheen nuorin lapsi (10kk ikäinen poika) sai surmansa, ja toinen perheen lapsista (2-v tyttö) sai pahat palovammat käteensä ja jalkaansa, ennen kuin heidän 5-v isosiskonsa sai pelastettua 2-v tytön palosta. Lapset olivat keskenään nukkumassa kotona, kun äiti oli siskonsa luona hakemassa ruokaa. 2-v tytön palovammat olivat niin pahoja, että aluksi hänen pelättiin menettävän toisen jalkansa. Amputoinnilta kuitenkin säästyttiin, ja tämä lapsi on jo nyt parantunut ihmeellisen hyvin. Lapsi on edelleen sairaalassa hoidettavana. Itse asiassa ihmisiä pidetään täällä sisällä sairaalassa huomattavasti pidempään kuin Suomessa. Liekö yhtenä syynä se, että lasten kotiolot ovat kaikkea muuta kuin mukavat ja puhtaat ja heidän tervehtyminen halutaan varmistaa riittävän pitkällä toipumisella sairaalassa. Palon uhriksi joutuneen perheen koti tuhoutui lähes kokonaan, ja tapahtuman jälkeen olemme keränneet rahaa heidän auttamiseksi. On ollut hienoa huomata, miten ihmiset ovat olleet mukana auttamassa. Rahaa on onnistuttu keräämään sen verran , että olemme pystyneet hankkimaan tuhoutuneiden huonekalujen tilalle uudet (kuten sängyt) ja lisäksi sen verran, että heidän on mahdollista muuttaa pois palaneesta talosta. Lisäksi jos rahoja jää yli tulemme käyttämään ne sähkötöiden uusimiseen slummeissa. Usea sähkömies on lupautunut auttamaan sähkötöiden tekemisessä, mutta materiaalit maksavat ja siihen tarvitsemme varoja. Sähkötyöt ovat slummeissa järjestäen hyvin alkeelliset, ja on suorastaan ihme ettei niissä tapahdu vastaavia onnettomuuksia enemmän.
Muutokset lauantaipäivän ohjelmaan
Perinteisesti lauantaina pitämämme pool party on jäänyt pitämättä toistaiseksi. Kun muutimme uuteen baseen viranomaiset seuraavat tarkemmin kaikkea tekemäämme. Meidän pitää löytää virallinen uimavalvoja, jotta voimme jatkaa pool partyn pitämistä. Toistaiseksi olemme pelanneet jalkapalloa favelassa asuvien poikien kanssa, ja jatkossa meillä on suunnitteilla muita aktiviteetteja ainakin siihen saakka kun pool partyn tulevaisuus on selvitetty. Meillä on pihalla hieno uima-allas, ja tuntuu todella turhauttavalta estää lasten pääsyä uima-altaaseen. Ulkona on reilusti yli 30 astetta lämmintä, ja erityisesti jalkapallon pelaamisen jälkeen uiminen olisi varmasti mukavaa. Nyt meillä on toisaalta täydellinen tilaisuus miettiä miten haluamme organisoida aktiviteettimme myös lauantai-iltapäivällä. Työ on käynnissä, ja mahdollisesti jo seuraavassa kirjeessämme saamme kertoa miten uiminen ja muut aktiviteetit on organisoitu.
Olemme edelleen kiitollisia kaikesta tuesta jota olemme saaneet. Ilman sitä emme pystyisi olemaan täällä, joten suuri Kiitos!
Terveisin
Tero ja Sikri
Helmikuun Father’s Love Banquet
Helmikuun loppu ja koko maaliskuu on ollut todella kiireistä aikaa. Tapahtumia on ollut paljon, katutyöt ovat pysyneet ennallaan ja vapaaehtoistiimi on ollut todella pieni.
Helmikuun Father’s Love Banquet meni hyvin. Osallistujia oli parikymmentä ja he pitivät kovasti ohjelmasta. Oli erityisen ihanaa saada olla tekemässä tätä banquetia, kun meidän oma seurakunta oli lahjoittanut siihen rahat ja saatiin ikään kuin olla tekemässä sitä kaikkien meidän seurakuntalaisten kanssa.
Turvakodista luopuminen
Suunnilleen samaan aikaan alkoi entisen Betania-talon (tyttöjen turvakoti) luovutus takaisin vuokraemännälle, ja koska tässä maassa ilmeisesti jostain syystä kaikki maksut ja kunnostukset tulevat vuokralaisten tehtäväksi, hommia oli aivan älyttömän paljon. Maalasimme seiniä ja kunnostimme paikkoja. Kaikki työt saatiin kuitenkin ahkeran tiimin avulla tehtyä ja ehdimme käydä kaduillakin entiseen malliin. Nyt meillä on edessä muutto vanhalta baselta uudelle, ja tämä on toinen todellinen rutistus. Uusi base on kaunis, mutta se oli jäänyt edellisiltä vuokralaisilta siivottomaan kuntoon. Se piti puunata lattiasta kattoon kokonaan. Joskus vapaaehtoistyö on katutyötä, joskus taas likaisten wc-tilojen putsausta…
Matka Fortalezaan
Olimme 17.-24.3 Fortalezassa Global Awakeningin mission tripillä, ja se oli aivan mahtava reissu! Tiimissä oli ihmisiä ympäri maailmaa, ja saimme taas monia uusia ystäviä. Ja tietysti oli mukavaa nähdä monia vanhoja rakkaita ystäviä. Meillä oli aivan mahtava reissu. Olemme virkistyneitä, ja nyt meillä on taas paljon uutta virtaa.
Maaliskuun Father’s Love Banquet
Kun tulimme reissusta, heti seuraavana päivänä tiimimme järjesti maaliskuun Father’s Love Banquetin. Useampi nainen ilmaisi haluavansa jättää kadut ja löytää muita töitä. Me yritämme auttaa heitä parhaamme mukaan. Toiveemme on, että saisimme rakennettua kunnollisen ja järjestelmällisen koulutussysteemin näiden naisten auttamiseksi. Ilmeisesti jokin virallinenkin järjestelmä on olemassa, ja yritämme keksiä miten sitä voisi hyödyntää.
Muutamme uuteen baseen 4.4 mennessä (jo viikon kuluttua), joten meillä pitää kiirettä vielä tämän ja ensi viikon ajan. Kaikki tavarat siirretään heti alkuviikon aikana pois nykyisestä basesta, ja jo tämän viikonlopun aikana basessa asuvat ihmiset muuttavat uuteen paikkaan. Sitten edessä on uuden basen laittaminen kuntoon ja vanhan basen siivoaminen ja kunnostaminen, joten hommia riittää…
Tulevia haasteita
Lauantaina meillä oli taas pool party jonka järjestimme favelan (slummien) lapsille, ja ensi viikolla jatkamme taas muuttamista, siivoamista, kaduilla käymistä ja meidän ympärillämme olevien ihmisten rakastamista. Jatkamme edelleen toimintamme kehittämistä huolimatta siitä, että törmäämme uusiin haasteisiin lähes päivittäin. Erityisesti kommunikaatio on osa-alue, johon käytämme paljon aikaa. Jostain syystä se ei tunnu olevan kovinkaan keskeinen osa kulttuuria jonka keskellä elämme. Se näkyy vaikkapa siten, että eri osa-alueista vastaavat henkilöt eivät välttämättä keskustele keskenään omista tarpeistaan, ja tietyt ihmiset ovat jatkuvasti ylityöllistettyjä kun heitä vedetään jatkuvasti eri suuntiin.
Uuteen kulttuuriin ja erityisesti vapaaehtoistyöntekijänä täyspäiväisesti elämiseen sopeutuminen vie oman aikansa. Monia Suomessa opittuja asioita voi yrittää saada toimimaan myös täällä, mutta asioiden muuttaminen tuntuu kestävän. Tässä tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Onhan meillä aikaa opetella…
Olemme kiitollisia sinulle kun haluat olla jollain tavalla mukana meidän matkassa.
Terveisin
Tero ja Sikri
Moikka!
Heti aluksi haluamme kiittää sinua, joka olet osallistunut jollain tavalla meidän täällä olomme tukemiseen. Meidän on mahdollista tehdä juuri sitä mitä tulimme tänne tekemään. Emme voisi olla täällä ilman sinua joten suuri Kiitos!
…alun säätöjen jälkeen elämä täällä on lähtenyt rullaamaan vauhdikkaasti.
Eurooppalainen järjestelmällisyys ei ole ollut työyhteytemme (tai tämän maan) suurin hyve, joten meille on annettu tehtäväksi ainakin yrittää saada tänne jonkinlainen järjestelmällisyys, jotta työ voisi mennä eteenpäin ja myöskin vierailijoiden ja vapaaehtoisten olisi helpompi tulla käymään täällä. Olemme haastatelleet vastuuhenkilöitä ja tehneet suunnitelmaa, joka osin on valmis. Odotamme vielä muutamien ihmisten mielipiteitä…
Hauskaa on ollut se että täällä on ollut viisi suomalaista vierailijaa/vapaaehtoista ja olemme tehneet esim. pullaa ja opettaneet suomea muille… suurin osa vastaakin asioihin nykyään ”mahtavaa!” Lisäksi me vietiin pullaa lähislummiin tutulle perheelle.
Katutyö on meidänkin osaltamme käynnistynyt (vihdoin). Meidän tehtävämme on koordinoida kuka lähtee ja minne. Tilannetta helpottaa paljon se, että tällä hetkellä meillä on kaksi isoa autoa käytössä ja me saadaan esim. katukirkkoon iso tiimi mukaan. Pidämme katukirkkoa kahdesti viikossa. Ollaan nähty kaduilla tuttuja kasvoja, ja erityisesti mieleen on jäänyt yksi äiti ja tytär. Äiti oli viime kerralla (viime vuonna) kun tapasimme aivan liimahöyryissään ja pikkuinen sai olla lähinnä omissa oloissaan. Hän oli silloin noin vuoden vanha. Nyt tapasimme heidät uudestaan. Äiti edelleen imppaa liimaa turruttaakseen tunteensa ja nälän tunteen, mutta hänen kanssaan pystyi kuitenkin juttelemaan. Tyttö oli mitä suloisin pikkuinen taapero. Piirrettiin ja leikittiin hänen ja parin muun lapsen kanssa, ja Tero löysi uudelleen lapsuuden riemun tehdessään yhden pienen pojan kanssa paperilennokkeja.
Ajatuksia herättävää on ollut joidenkin paikallisten ihmisten suhtautuminen katulapsiin ja prostituoituihin. He ovat olleet hämmentyneitä siitä, että me istumme likaiseen maahan ja leikimme lasten kanssa. Heidän mielestään ”sekoittaudumme noiden ihmisten kanssa”. Ja että menemme keskustelemaan myös prostituoitujen kanssa. Ensin oli helppoa tuomita nämä ajatukset, mutta sitten tajusimme, että meillä jokaisella on ihmisiä, joiden yläpuolelle on helppo asettua. Tässä työssä muiden auttaminen ja heidän kanssaan eläminen opettaa ihmeellisesti miten erilaisista lähtökohdista olevat ihmiset pystyvät erinomaisesti toimimaan yhdessä kun ymmärrämme olevamme aivan samanlaisia ihmisiä kuin hekin ovat.
Kahtena päivänä viikossa mennään lähislummeihin vierailuille. Meitä on erityisesti puhutellut slummeissa asuvien ihmisten vieraanvaraisuus. He aukaisevat kotinsa ovet isolle joukolle täysin tuntemattomia ihmisiä ja laittavat paikat niin kauniiksi kuin mahdollista (olosuhteet huomioiden). He avaavat avoimesti elämäänsä meille.
Yhdessä slummissa tapasimme nuoren naisen , jolla on kolme lasta. Hän on huippu taitava ja organisoitunut. Hän oli osallistunut oman talonsa rakentamiseen. Talo on kyseisen slummin hienoin. Se on tehty tiilistä eikä pelkästään puista ja romuista kuten muut. Hän on sisustanut sen olosuhteisiin nähden kauniisti ja kaikki paikat ovat järjestyksessä. Jutellessamme kyseltiin häneltä, onko hänellä haaveita lähteä opiskelemaan tms. Hän sanoi, että tekisi niin mieluusti, mutta mies ei anna. Hirmu surullista! Valitettavan yleistä täällä kuitenkin. Tällaiset asiat kyllä laittavat asioita perspektiiviin ja opettavat kiitollisuutta asioista joita itsellä on!
Kerran viikossa myöhään illalla käymme paikallisella prostituoitujen kadulla juttelemassa heidän kanssaan, ja lisäksi kutsumme heitä Isän rakkaus juhlaillallisille, joita järjestämme kerran kuukaudessa. Moni naisista on kadulla vastoin tahtoaan, mutta he eivät näe muuta vaihtoehtoa ruokkiakseen lapsensa ja saadakseen pitää katon päänsä päällä. Lisäksi osalla miehet/poikaystävät haluavat että naiset ovat kadulla, jotta saisivat hankittua luksustarvikkeita.
Father’s Love Banquet juhlaillalliset ovat ensi viikolla, joten meillä pitää kiirettä järjestelyissä. Meidän vastuulla on organisoida prostituoitujen kutsuminen juhlaan. Lisäksi olemme ottamassa vastaan naisia, jotka tulevat juhlaan. Tätä ennen meillä on vielä paljon tekemistä, kun yhdessä tiimin kanssa siivoamme talon ja laitamme paikat muutenkin juhlakuntoon. On upeaa saada olla mukana taas kerran…
Kerromme seuraavassa viestissä tarkemmin Father’s Love Banquetin onnistumisesta, ja lisäksi kerromme miltä uusi toimipisteemme näyttää. Olemme tehneet sopimuksen uudesta toimipisteestä ja toivomme pääsevämme muuttamaan sinne maaliskuun aikana. Elämä täällä ei ole jatkuvasti auringon valosta ja lämmöstä nauttimista, vaikka meillä onkin aivan mahtava maisema kotimme ikkunoista. Ranta on aivan vieressä ja sinne pääsee nopeasti. Tosin ainakaan pariin viikkoon emme ole ehtineet sinne kun meillä on ollut muita suunnitelmia. Ihmisillä on täällä paljon tarpeita. Erityisesti isättömyys näkyy hyvin konkreettisesti. Lapset nauttivat suuresti kun heidän on mahdollista viettää edes vähän aikaa kanssamme. Lasten kanssa oleminen onkin yksi parhaista asioista täällä. Kadulla asuvat lapset kyselevät jatkuvasti milloin tulemme takaisin. On hienoa saada olla täällä. Olemme todella kiitollisia kaikille jotka osallistuvat jollain tavalla meidän tukemiseen ja siten mahdollistavat meidän täällä olemisen!
Moikka kaikki ystävät!
Olemme pahoillamme, että olette olleet pitkään tietämättömiä meidän Brasilian matkan järjestelyistä ja ensimmäisistä viikoista täällä Brasiliassa. Käytännössä koko viimeinen kuukausi Suomessa kaikkine järjestelyineen , muuttoineen etc. oli aika kiireistä aikaa. Meillä oli ihanat läksiäiset vuoden vaihtuessa, ja osa teistäkin oli mukana. Kiitos siitä!
Lensimme 7.1. ensin Lissaboniin, jossa tapasimme Teron äidin, joka on juuri muuttanut sinne miehensä kanssa. Sieltä lensimme 8.1 tänne Recifeen. Itse asiassa asumme kaupungissa, jonka nimi on Jaboatao dos Guararapes. Se sijaitsee aivan Recifen eteläpuolella. Saavuimme myöhään illalla ja ensimmäiset pari yötä yövyimme hotellissa. Heti lauantaina 9.1 kävimme katsomassa yhden ystävämme kanssa (joka toimi tulkkina) uutta asuntoamme. Asunto on paljon enemmän kuin uskalsimme unelmoida. Se on täydellinen meidän tarpeisiin. Se on aika pieni mutta toimiva. Meillä on myös vierashuone jossa on parisänky ja ilmastointi. Jos kenelläkään on halua tulla tännepäin, olette sydämellisesti tervetulleita! <3
Moni asia työpaikassamme on muuttunut sitten viime käynnin. Moni pitkäaikainen vapaaehtoinen on lähtenyt opiskelemaan tai on viisumin saannin vaikeuden vuoksi USA:ssa. Lisäksi turvakodin (Betania) talovanhemmat heitettiin pois talosta. Betaniassa asuville tytöille tämä on tietysti ollut raskasta aikaa, kun he ovat niin usein joutuneet luopumaan heille tärkeistä ihmisistä, mutta Jumalan rakkaus on ihanasti hoitanut heitä. Olemme taas saaneet nähdä miten uskollinen Taivaan Isä on! Siinä, missä inhimillisesti syvien haavojen hoitaminen hyväksikäytettyjen ja pahoinpideltyjen tyttöjen kohdalla on mahdotonta, Jumalan rakkaus voi tehdä ihmeitä.
Tilanne tietysti on aiheuttanut omat kiireensä eikä meidän perehdytykselle ole ollut kauheasti aikaa. Olemme viettäneet jonkin verran aikaa tyttöjen kanssa , mikä on meille samalla hyvää kielikylpyä, sillä he eivät juurikaan puhu englantia.
Muutoin suurin osa ajastamme on kulunut kaikenlaisissa virastoissa juoksemiseen. Tämän maan byrokratiaa on vaikeaa kuvailla positiivisilla sanoilla! Saimme Helsingistä Brasilian suurlähetystöstä sellaisen käsityksen, että viisumi vaatii vain käynnin yhdessä virastossa (Policia Federal). Menimmekin sinne hyvissä ajoin ennen kello kahdeksaa aamulla, jolloin toimiston piti aueta. Virkailijat tulivat toki paikalle jo kello yhdeksän aikaan, jolloin kuulimme, että tarvitsemme uudelleen samat paperit, jotka olimme jo täyttäneet. Niiden lisäksi maksoimme pari uutta maksua ja luonnollisesti KOKO passi (myös tietysti tyhjät sivut) kopioituna ja notaarilla hyväksyttynä. Meidän tuli myös tehdä varaus netissä tapaamista varten. Viisumi pitää validoida 30 päivän sisällä maahan saapumisesta ja luonnollisesti ensimmäinen vapaa aika tapaamiseen on vasta maaliskuun puolessa välissä (16.3). Tämä on loogista, vai mitä?
Hankittuamme kaikki tarvittavat dokumentit (ainakin toivottavasti), suunnitelmamme oli suunnata aamusta paikalle (lentokentälle) ja jonottaa (siihen tottuu täällä nopeasti) niin pitkään, että olisimme saaneet asian eteenpäin. Lisää tästä vähän myöhemmin…
Tuona päivänä (ensimmäinen päivä lentokentällä Policia Federalin luona) saimme hankittua itsellemme paikalliset puhelinliittymät ja uuden patjan sänkyymme. Sängyssä nukkuminen tuntui kuin olisi nukkunut kivilattialla. Ilmeisesti brasilialaiset tykkäävät erittäin kovista sängyistä. Hahahahaaaa!
Kaiken vähänkin kalliin hankkiminen on ollut kohtuullisen hankalaa, sillä jostain syystä niiden ostamiseen tarvitaan CPF numero joka tavallaan vastaa Suomen henkilötunnusta. Se siis vaaditaan kaikkiin isompiin hankintoihin (myös siis puhelinlinjat ja patjat, mutta niihin saimme lainata tunnusta ystävältä J ) Netin hankkiminen on siis tästä syystä viivästynyt. Tänään aamulla kuitenkin päätimme lähteä kokeilemaan onneamme, kun Tero oli selvittänyt että homman voi hoitaa postissa, josta saimme maksun maksettua ja hakemukset täytettyä. Sen jälkeen jonotimme taas yhdessä toimistossa, josta saimme sitten muutamassa minuutissa tunnukset. Seuraavaksi koetamme saada toimivan nettiyhteyden kotiimme. Monilla talossa asuvilla tuntuu olevan langaton yhteys, joten nyt kun meilläkin on CPF-numero, netin hankkimisen olisi voinut kuvitella onnistuvan kohtuullisen helposti. Tähän saakka joudumme turvautumaan kännykän kautta nettiyhteyteen.
Olemme ehtineet kokea vajaan kolmen viikon aikana jo kaikenlaista muutakin jonottamisen lisäksi. Aurinko paistaa mukavasti aamusta iltaan saakka, ja lämpöä riittää. Onneksi meillä on kotona ilmastointi molemmissa makuuhuoneissa. Olemme käyneet kävelemässä rannalla ja osallistuneet tapahtumiin Shores of Gracen toimipisteessä. Ensimmäisenä päivänä uudessa kodissamme Tero jäi jumiin hissiin 10 minuutiksi kun hissi pysähtyi kahden kerroksen väliin. Onneksi portugalia puhuva ystävämme oli meidän mukana, ja hän soitti apua. Varsinainen tervetulotoivotus uuteen kotiin J
Saimme viimein viisumiprosessin lähes kokonaan valmiiksi. Meillä on nyt väliaikainen todistus, jota meidän pitää kantaa koko ajan mukanamme. Kahden kuukauden kuluttua menemme takaisin lentokentälle (Policia Federal) hakemaan varsinaisen todistuksen. Tämä oli iso voitto. Olimme ehtineet käydä jo kertaalleen lentokentällä kaikkien papereiden kanssa. Meillä oli kaikki tarvittavat dokumentit, mutta virkailija totesi tyynesti, ettei heillä ole aikaa hoitaa meidän asiaa. Meidät käskettiin tylysti tulemaan takaisin seuraavana maanantaina. Nyt asia on kuitenkin hoidettu, ja voimme nauraa aiemmille vastoinkäymisille. Hahahahahaaa!
Moni asia toimii täällä ihmeellisen tehottomasti, ja joka paikassa joutuu jonottamaan usein montakin tuntia. Hyvä esimerkki on internetin hankkiminen kotiin. Tätä viestiä kirjoittaessa meillä ei ole vieläkään nettiyhteyttä kotona. Olemme yrittäneet hoitaa asiaa paikallisten ystäviemme kanssa, mutta jostain syystä joitain tietoja puuttuu aina. Eilen kaiken piti jo olla kunnossa, mutta jostain syystä meidän nimen kirjoittaminen osoittautui paikallisille liian vaikeaksi. Nettiä ei pystytty toimittamaan, vaikka meillä on kaikki tarvittavat dokumentit. Jostain syystä tämän lisäksi tarvitaan kopio meidän passeista, ja meidän pitää maksaa ylimääräinen maksu, joka on keksitty juuri tälle kuukaudelle. Kun luulimme jo kaiken olevan kunnossa, meille selvisi, että nettiä meille asentamaan tullut henkilö halusi meidän maksavan hänelle pimeästi joka kuukausi. Hän oli päättänyt olla kertomatta työnantajalleen, että hän käy avaamassa meille nettiyhteyden. Käytännössä olisimme maksaneet netin käytöstä tälle henkilölle suoraan. Kaiken lisäksi hinta olisi ollut paljon suurempi kuin normaalihinta. Emme suostuneet tähän, joten netin saaminen kestää edelleen. Kävimme toki tekemässä jo yhden sopimuksen toisen toimittajan kanssa, ja odottelimme pari päivää heidän yhteydenottoaan. Kun viimein toisessa kaupungissa asuva ystävämme tavoitti jonkun tämän toimittajan edustajan, meille selvisi, ettei meidän nimellä löydy sopimusta heidän järjestelmästään. Asian meidän kanssa hoitanut henkilö oli unohtanut tehdä varsinaisen sopimuksen. Käytännössä menemme huomenna yrittämään uudelleen. Saa nähdä miten pitkään netin saaminen kestää. On hyvä, kun monissa paikallisissa kahviloissa ja ostoskeskuksissa on ilmainen langaton verkko!!! Pystymme sentään olemaan jollain tavalla yhteydessä ystäviimme ja perheisiimme Brasilian rajojen ulkopuolella.
Ehkä ilman nettiä eläminen ei ole pelkästään huono asia. Ainakin nyt meillä on aikaa enemmän toisillemme, ja ehdimme käyttää enemmän aikaa paikallisten ystäviemme tapaamiseen sekä portugalin kielen opiskeluun.
Portugalin kieli taipuu edelleen kohtuullisen vaikeasti. Olemmehan olleet täällä jo melkein kolme viikkoa! Kommunikaatio tuntuu kuitenkin joka päivä helpommalta. On meillä vielä tekemistä, että pystymme keskustelemaan sujuvasti muiden ihmisten kanssa. Asioiminen kaupoissa, ja yksinkertainen keskustelu sujuu kohtuullisen hyvin, mutta yhtään monimutkaisempien asioiden hoitaminen vaatii vielä paljon harjoittelua.
Turvakodin toimintaan ja talovanhempien pois heittämiseen liittyy paljon muutakin. Kirjoitamme tästä lisää myöhemmin kun asian käsittely on edennyt. Meillä on ollut ihmeellisen läheinen suhde tyttöjen kanssa, ja viimeksi maanantaina osallistuimme ylistysiltaan jossa tytötkin olivat mukana. Heidän läsnäolollaan on ihmeellinen vaikutus kaikkiin ihmisiin heidän ympärillään. Itse asiassa maanantaina illalla yksi tytöistä kertoi koskettavan tarinan omasta elämästään. Vasta 12-vuotiaana hän oli alkanut käyttää huumeita ja myydä itseään kadulla maksaakseen huumeiden käyttämisen. Monen vuoden seksuaalisen hyväksikäytön, pahoinpitelyiden ja huumeiden käytön seurauksena hänet todettiin HIV-positiiviseksi. Turvakotiin tultuaan hänen puolestaan rukoiltiin, ja Jumala paransi hänet kokonaan. Hän on kokonaan terve, ja HIV on ainoastaan muisto siitä miltä hänen elämänsä näytti joskus aiemmin. Tämä on siis lääkärien testaama sekä ennen että jälkeen!
Meidän on ollut mahdollista viettää paljon aikaa Nic ja Rachael Billmanin kanssa. Olemme saaneet konkreettisesti tukea heitä heidän työssään. Erityisesti olemme viettäneet paljon aikaa heidän lasten kanssa Nicin ja Rachaelin hoitaessa Shores of Gracen toimintaan liittyviä asioita. On ollut erityisen hienoa miten meidän on ollut mahdollista tukea heitä ja nauttia yhteydestä heidän kanssaan. Olemme saaneet tehdä juuri sitä, mitä tulimme tänne tekemään.
Meillä on ollut myös aikaa käydä kävelemässä rannalla, istua kahviloissa ja nauttia lämmöstä. Aurinko paistaa joka päivä, ja lämpötila on päivisin jatkuvasti 30 asteen molemmin puolin. Ulkona on lähes liian kuuma, ja erityisesti rannalla oleva hiekka on liian kuumaa kävelemiseen paljain jaloin. Tällä alueella lasku- ja nousuvesi näkyvät hyvin konkreettisesti, ja laskuveden aikaan rannasta voi kävellä yli sata metriä avomerelle päin. Vettä on ainoastaan lanteille saakka. Viime viikonloppuna kävimme testaamassa veden lämpötilan, ja voimme todeta veden olevan hyvin lämmintä. Nousuveden aikaan veteen ei voi mennä, koska alueella on härkähaita. Ne ovat hyvin aggressiivisia, joten ennen pimeän tuloa voi käydä ainoastaan kävelemässä rantavedessä. Iltaisin liikkeelle ei viitsi muutenkaan lähteä jalkaisin, koska alueella ei välttämättä ole kovinkaan turvallista. Meille kerrottiin, että monelta paikalliselta on ryöstetty kännykkä. Ainakin toistaiseksi ”turistit” on jätetty rauhaan.
Meillä on täällä hyvä olla. Saamme olla tekemässä juuri sitä mitä ajattelimmekin, ja saamme olla tukemassa ihmisiä jotka Jumala näytti meille ennen tänne tuloamme. Saamme olla rakentamassa uutta, ja saamme olla näkemässä miten Isän rakkaus vaikuttaa meissä koko ajan enemmän. Erilaisista haasteista huolimatta meillä on usko, että olemme juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja saamme oikeasti olla muuttamassa monien ihmisten elämää ympärillämme…
Kohta mennään…
Viimeinen kuukausi on ollut aikamoista pyöritystä. Hirmusti asioita on ollut hoidettavana, ja siihen on tehty vielä täydet työpäivät päälle. Joulu meni perheiden kanssa, ja oli mukavan levollista. Oli ihanaa päästä pakkaamisesta ja muusta säädöstä eroon vähäksi aikaa ja nauttia rakkaiden kanssa yhdessäolosta ja (aivan liiallisesta määrästä) mahtavaa ruokaa ☺
Joulun jälkeen hirmuinen kodin pakkaus jatkui, ja kiitos aivan mahtavien ystäviemme saimme kotimme pakattua. Koti puunattiin todella hienoon kuntoon sisään 31.12 muuttaneita vuokralaisiamme varten. Tavarat ovat nyt varastossa, ja osa tavaroista on lainassa ystäviemme luona. Täytyy sanoa, että pakkauksen tuoksinnassa jouduimme myöntämään, että ainakaan meillä vallinnut epäsiisteys ei ole voinut johtua siivousvälineiden puutteesta. Sen verran runsaasti niitä löytyi kaapeista. Täytyy siis vain katsoa peiliin ja todeta olleemme laiskoja siivoamaan ☺ Tällä saralla voisimme ajatella hieman skarppaavamme. Onneksi meille ei tule kovinkaan paljon tavaroita mukaan Brasiliaan.
Vuosi vaihtui rakkaiden ystävien seurassa. Oli mahtavaa nähdä niin monia meille rakkaita ihmisiä vielä kertaalleen ennen lähtöä. Viimeiset pari päivää ollaan koetettu levätä, hoitaa asioita ja pakata viimeiset tavarat laukkuihin. Täytyy sanoa, että olemme onnellisia kun meillä on ollut muutama päivä muuton jälkeen ihan lepoa ja ystävien tapaamista. Muuttaminen on kyllä kovasti uuvuttavaa puuhaa ☺
Kaikenlaisien kiemuroiden jälkeen näyttää nyt siltä, että meillä on Brasiliassa asunto. Se on pieni kerrostaloasunto, jossa on kaksi makuuhuonetta (molemmissa on oma kylpyhuone), pieni olohuone ja keittokomero. Niin mahtavaa! Ollaan tosi kiitollisia!
Ollaan siis Suomessa vielä muutama päivä, ja sitten meidän seikkailu toden teolla alkaa. Tuskin maltetaan odottaa matkalle lähtemistä!
